Pitkästä aikaa.

Niin...
Pitkästä aikaa tuun taas ilmoittamaan itestäni.
Elämä menee edelleen alamäkeä, ja elämänhalu vain katoaa joka päivä enemmän ja enemmän.

Olin viikonloppuna oksennustaudissa, mikä oli ihan kamalaa, mutta siinä mielessä positiivista, etten syönyt lähestulkoon mitään.
Laihduttaminen menee todella huonosti, mutta jospa mä saisin nyt itseäni otettua niskasta kiinni, enkä enään ahmisi. Tämän päivän tavoitteena on se, etten syö ollenkaan tai sitten ainoastaan yksi ateria.

Mulla on kokeiltu jo ihan super montaa lääkettä. On vaihdeltu merkkejä, yhditelty, sekä nosteltu annoksia, mutta mikään ei auta. Jos on vähääkää auttanut, niin sitten on tullu jotain inhottavia haittavaikutuksia, jolloin on taas pitäny vaihtaa.
Tällä hetkellä mulla ei tavallaa oo mitää, ja oottelenkin keskiviikkoa, jotta pääsisin lääkekontrolliin. Ei mua kieltämättä enää kamalasti huvita minkään oikeen lääkkeen ettiminien, koska elämänhalukin katoaa.
Itseasiassa, ollaan kokeiltu jo niin montaa eri lääkettä, että enään on ainoastaan 1 vaihtoehto jäljellä, ja mulla ei ole hajuakaan mitä sen jälkeen tapahtuu.

Mulla oli viime viikon torstaina eka aika NUPOlla. Sanotaan häntä vaikka.... Enkeliksi.
Enkeli vaikutti jo tolleen ekalla kerralla tosi mukavalle, ainut asia josta en kauheasti pitänyt, oli se miten hänellä oli kokoajan mielestäni tekohymy. Siinä vain tulee sellainen olo, että itekkin olisi pakko hymyillä.
Meinasin ruveta Enkelin luona itkemään... erikoista tässä on se, etten ole koskaan itkenyt kenenkään hoitokontaktin luona. Syy itkuun oli yksinkertaisesti vain se, kun käytiin läpi mun "elämää" ja siihen liittyviä "ongelmia" . Mua alko ahdistamaan se niin paljon ja siitä syystä meinasin ruveta itkemään.
Ainakin tiiän nyt seuraavalla kerralla, ettei mun kannata meikata lainkaan, koska itku on todella toden näköistä.

Nyt pitäisi lähteä töihin, ja itku meinaa taas päästä, sillä en lainkaan jaksaisi. Enhän minä jaksa elääkkää enään.