Olen turha

Tiedän että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on varmasti paljon paljon pahempi olla.

Halusin kuitenkin purkautua....

Tunnen itseni tosi riittämättömäksi ja tarpeettomaksi.
Viikonloppuna taisin menettää erään todella tärkeän ihmisen, johon olen vasta tutustunut. Syytä en voi kertoa, mutta hän poisti Facebookin ja  Instagramin ja nyt en saa häneen enään mitenkään yhteyttä. Ja kaikki tämä vain koska tykkäsin eräästä hänen julkaisemastaan kuvasta.

Mun ystävällä on paha olla. Haluaisin auttaa, mutta en osaa enään, en tiedä mitä sanoa tai mitä kysyä. Tuntuu ettei mikään riitä. Haluaisin hänen saavan apua, mutta en pysty pakottamaan ketään.

Mitä varten sitä pitäisi elää? Vastoinkäymisiä vartenko. Eihän mun elämässä tapahdu mitää hyvää, tai jos tapahtuu, niin ei se kestä.

Mieli romahtaa ja haluan vaan vajota yksinäni takaisin sinne syvälle sairaan mailmaani.

Ihan hyvä päivä

On aivan uskomatonta miten jotkut ihmiset pystyy tällasee. Nii lyhyessä ajassa tulemaan niin tärkeäksi ja merkittäväks ihmiseks.
Ollaan tiedetty toisemme monta vuotta, mutta vasta nyt ollaan tutustuttu enemmän ja sä tiedät jo musta kaikkein synkimmät asiat joita kukaan muu ei tiedä ja tiedät myös paljon muuta.
Voin luottaa suhun täysin ja se on hienoa että voin puhuu sulle ihan suoraa.
Oot mulle tosi tärkee ja rakas vaikka sitä ei välttämättä musta päällepäin huomaakkaan.
Oot auttanu mua tosi paljon kuuntelemalla ja neuvomalla omalla tavallas. Oot antanu mun ymmärtää että kyl tästä vielä selvitään.
Toivon että sä tuut olemaan mun elinikänen ystävä ❤️

Tää on mun eräälle joka tunnistaa varmasti ittensä jos luet tän.

Ei mulla muuta

Tiedän postaavani tosi huonosti ja vähän, mutta jaksaminen on aivan nollassa. Mulla on nyt käytössä 2 eri lääkettä eli Seronil 20mg ja Voxra 150mg. Vielä en oo huomannu oikeen minkäänlaista vaikutusta. Luulisin, että sitä annosta nostetaan kohta uudestaan.
Yksi hyvä puoli noissa lääkkeissä on se, että ne saattaa viedä ruokahalun ja siten laihduttaa, ja joo huomaan sen.
Kuraattori sanoi mun olevan tosi pienikokoinen, mutta en usko sitä.

Mulla oli yks päivä R kaa riitaa, joka johti siihen että painoin terää taas ihoa vasten. Tein paljon viiltoja, mutta en syviä. Toisaalta, koska ne alkaa jo pikkuhiljaa haalistuu, ni tekis mieli tehdä lisää, mutta yritän olla ilman. Pitää miettiä parempi ajankohta jolloin mun ei tarvitse viikkoon näyttää kenellekkään käsiäni.

Elämä jatkuu vaikka sattuu....

Täytyy pitää kulissit pystyssä,
seinät meinaa kaatua päälle.
Minä vapisen kauhusta.
Silmissä sumenee,
kyyneleet valuu poskia pitkin.
Kulissit kaatuu.
Sydän hakkaa miljoonaa.
Romahdan.
Olen raunioina.

Sanot minua ruususeksi,
Yrität herättää minut suudelmalla, syvästä unesta.
En tiedä jaksanko herätä tähän maailmaan,
Synkkään ja kurjaan sumuun

pelko

~Toinen sanoo yhtä,
  Toinen toista,
  Kumpaa mä kuuntelen noista~

~Olen kuin tulivuori,
  Saatan olla huomaamaton vuosia,
  mutta jossain vaiheessa saatan purkaantua.

  Sitten te pelkäätte minua ja juoksette karkuun.
  Saatte tuntea saman mitä minä tunsin koko maailmaa vastaan~

Tynkäpostaus

Pääsin nyt pitkästä aikaa koneelle kirjottamaan. Tai pääsisinhän mä vaikka joka arkipäivä, mutta en ole vain jaksanu.

Sain eilen vihdoin ja viimein kaikki tarvittavat lääkkeet tähän mun hulluuteen.
Mä tykkään tosi paljon lukea kaikkia haittavaikutuksia jne. ja yks asia mikä pisti silmään, oli se, että jos on sairastanut syömishäiriöö, niin ei saa alottaa sen lääkkeen käyttöä. Joo en sairasta syömishäiriöö, mutta mietin vaan, että se saattaa viedä multa ruokahalun!
Se ois mahtavaa!:)

Mun päässä pyörii joka päivä itsetuhoisia ajatuksia. Viiltely on aivan päällimmäisenä. En ole nyt viiltänyt, mutta harkinnassa on lähes joka minuutti. Saahan nähä kuinka kauan pystyn taistelemaan niitä haluja vastaan.

!!!

Vaaka näytti moneen vuoteen 49.5kg mikä on mun mielestä aivan huikeeta!!! Hyvä minä (joo tiiän, että se on paljon, mutta ainakin pääsin vihdoin alle 50kg.
Eipä mulla muuta

Mun perus lause on: en tiedä. Ja tottakai slotan tänkin postauksen samalla lauseella.

En tiedä mikä mua vaivaa. En vaan osaa hallita omia ajatuksia. Heräsin aamulla tosi iloisena ja energisenä, mutta nyt kävin jo painamassa terää ihooni vasten. En vain osaa olla normaali ja terve ihminen. En ees osaa olla ihminen.

Kaikki mun läheisetkin varmaan ihmettelee sitä, että miksi mä oon masentunu, ahdistunu jne, koska mullahan on kaikki asiat hyvin.
Juu nii on, mutta mun mielellä ei ole kaikki asiat hyvin. Kai mulla ei vaan oo rahkeita normaaliin elämään.

En ees tiiä lukeeko tätä mun blogia kukaa enää. Mut mitäpä tuolla on väliä. Ei musta kukaan välitä.
Lääkkeet ei auta yhtään ja ihan sama se mulle on. Vois lopettaa koko lääkkeet ja perua ajan terapeutille.

Mä tein sen toissapäivänä. Mä viiltelin. Tein ainoastaan kaksi pientä "pintanaarmua", mutta se on kuin huumetta. Haluaisin jatkaa sitä.
R ei suuttunu mulle, mut ei se tykännytkään. Toivoo, etten enään tekisi niin. Mutta toi pyyntö on vaikea. Päässä liikkuu vaan ajatus siitä, että ihan pieniä naarmuja vaan. Ihan vaan pari.
Joo myönnän, että "pidennin" niitä viiltoja tänään. Mutta en voi vastustaa sitä. Se tuntuu jollain sairaalla tavalla vaan niin hyvälle.
Säästän kuitenkin käteni huonojen päivien varalle. On ainakin joku syy sitten.

Mä oon laihtunu aivan varmasti. Syön päivän aikana tosi vähän. Päivät menee yhellä pienellä aterialla jos sitäkään. Eilen söin hieman riisiä ja pienen kalafileen.
Useampi päivä on mennyt ainoastaan juotavalls jugurtilla, sekä 2-4 karkilla.
Eli eikös tuo oo ihan hyvä? Vai?

Jos tätä joku lukee, niin anteeksi tämä katkonainen postaaminen. Ei oo vaan ollu mitään sanottavaa.

Mitä kuuluu? Miten sul menee?

Pakaa kuuluu, mutta menee ihan ok. Mul on asiat teknisesti hyvin. Melkeempä tosi hyvin, mutta siltikkää mä en oo tyytyväinen. Oon tosi masentunu ja ahdistunu. Lääkkeet ei vaan auta. Haluaisin viiltää ja vetää pään täytee. Kumman toteuttais, vai toteuttaisko molemmat. Hmm.. en tiiä.

Anteeks etten oo kirjottanu nii usein. Ei vaa oo voimii pahoittelut siitä.

Olen vielä täällä

Päätin tulla taas tauon jälkee kirjottaa. En jaksa keskittyä laihdutukseen. Paino on pysyny melkolailla samana ja ruokahalu on vähentynyt. Eli iha ok tilanne. Masennus taasen on ajvan kauhea. Ei ole enään päivääkään jollon ei masentais, ahdistais tai tulis paniikkikohtauksia. Tämä päivä on jo ollu niin kamala, että en tiedä edes kauanko haluan jatkaa. Viiltelyn halu on valtava, mutta oon luvannu etten tee sitä.

Kävin eilen psykiatrisella polilla sosiaalityöntekijän puheilla. Se oli se alkukäynti mihin meni semmonen 1,5h. Siellä käytii lähestulkoon koko mun elämä läpi. Piti myös lopuks täyttää kolme lomaketta joiden tulokset sitten kerto mitä saatan "sairastaa". Vastaukseksi sain vakava masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuus.
Nytten odotan ens viikkoa, jotta pääsisin psykiatrille.

Mulla on ollu nyt lääkkeenä seronil 10mg, mutta musta tuntuu että se 10 mg annos on aivan liian pieni, koska en oo huomannu mitään vaikutusta.

Silloin kun olin siellä sosiaalityöntekijän luona, se nainen kysy multa, että oonko kuullu tai nähny jotain harhoja. Luulin jostain syystä, että se epäilee mulla jotain skitsofreniaa, ni sanoin että en ole nähny tai kuullu. Todellisuushan on se, että oon pari kertaa kuullu ja ollu näkevinäni jotain, mutta mielestäni oon vaan tosi vainoharhanen ja omaan vilkkaan mielikuvituksen.
Kotona sitten luin myöhemmin netistä, että miksiköhän se sosiaalityöntekijä kysy sellasta, niin tajusin vasta siinä vaiheessa, että se varmaan epäili psykoottista masennusta.

Että sellasta. Koitan pysyy hengissä ja selviytyä päivä kerrallaan.