Iskee paniikki!!! Mul on kohta ajotunti, ulkona on kova tuuli ja sataa... + joudun ajamaan keskustassa.

Aamupohdintoja

Luin tuossa äsken 10 vuotta vanhaa blogia, joka käsitteli itsemurhaa.
Blogia kirjoitti tuolloin 30.v mies. Koditon, rahaton,masentunut, avioeron kokenut suomalainen. Blogissaan hän kertoi siitä kuinka oli päättänyt jo lopettavansa elämänsä jossain kohtaa, mutta hän oli sinut sen asian kanssa. Hän kertoi syvällisesti ja hienosti omista ajatuksistaan itsemurhaa kohtaan.
Asia kuitenkin, mikä jäi minua häiritsemään, oli se, että mikä meitä osaa suomalaisväestöä vaivaa... Kommenteissa oli paljon kritiikkiä miehen kirjoittamaa blogia ja aihetta kohtaan. Monet epäilivät blogin tekstin aitoutta ja toiset tuomitsivat ja haukkuivat itsemurhan tehneitä ja siitä haaveilevia.

Eräs syy miksi jotkut lukijat epäilivät blogin tekstien aitoutta oli se, että Suomi on hyvinvointivaltio, että eihän täällä ole mahdolliata olla koditon ja rahaton, jollei ole narkkari tai alkoholisti. Mutta asiahan kun ei vain ole niin. Jokaisessa valtiossa on mahdollista olla koditon ja rahaton muistakin syistä. Ihmiset vain kuvittelevat, että se on Suomessa mahdotonta, koska mehän asutaan hyvinvointivaltiossa. Ymmärtäkää hyvät ihmiset se, että meille tuputetaan sitä tietoa, uskotellaan, että maailma ja tämä meidän rakas isänmaa on niin kamalan hyvinvoiva valtio. Me ollaan vaan niin kamalan sinisilmäisiä ja uskotaan kaikki mitä nämä korkeampi asteiset, johtopuolella olevat henkilöt sanoo.

Sitten itsemurhan tehneitä tai siitä haaveilevien ihmisten tuomitseminen ja vihaaminen. Miksi heitä täytyy vihata ja tuomita. Jokaisella on mielestäni oikeus päättää elämästään ja siitä, kuinka sen elää. Onhan se tietty ymmärrettävää, että me ihmiset ollaan itsekkäitä ja ei haluta menettää ketään, mutta kuka ajattelee niiden itsemurhan tehneiden kannalta? Kuka miettii sitä, paljonko he kärsivät, miltä heistä tuntui. Olisiko se parempi vaihtoehto, että se meille rakas ihminen joutuu kärsimään vain sen takia, että me ollaan niin itsekkäitä. Suojellaan itseämme siltä osanajan surulta ja annetaan sen rakkaan ja läheisen ihmisen kärsiä... kenties koko hänen loppu elämänsä! Minun mielestäni se ei ole oikein! Kyllä! Toisen menettäminen satuttaa, mutta se ajatus, että se rakas läheinen joutuu kärsimään vain minun itsekkyyteni vuoksi, satuttaisi minua paljon enemmän.


Kiitos ja anteeksi,

~höyhenistä kevyin~

Sekoan

Olen masennuksen vanki. En uskalla miettiä ongelmia. En uskalla miettiä tulevaisuutta, sillä muuten kuolen paniikkihäiriöön. Tämä on aivan kamalaa! EN HALUA!!!! EN HALUA OLLA VELVOLLINEN!!! EN HALUA MITÄÄN MUUTA KUIN OLLA!!!! Haluan kaiken loppuvan

Masentaa todella paljon. Päätä särkee ja joka päivä tulee lievempiä tai kovempia paniikki kohtauksia.
En myöskään siitä syystä ole jaksanu kirjoittaa, ja olen pahoillani siitä.

Laihdutuksesta en halua vielä kovin puhua, koska en ole jaksanut keskittyä siihen tämän masennuksen takia. Mutta sen voin sanoo, että ruokahalu on vähentyny huomattavasti... ainakin minun mielestä.

Eilen olis myös ollu koulupsykalle aika mutta en jaksanu vaa mennä niin peruin sen. Seuraavaan aikaan on vielä parisen viikkoa.

Eipä taas mul muuta. Yritän tulla kirjottavaan useemmin tai ainakin pidempiä postauksia.

Pysykää vahvana !

~höyhenistä kevyin~

Alamäkee syvemmälle sumuun mä kuljen

2 viikkoa saikkua, lääkitys ja lähete psykiatriselle polille.
En oo ees varma haluunko parantua. Välillä tämä sairaus tuntuu paljon helpommalle vaihtoehdolle. Ehkä mä haluankin olla sairas.


En tiedä. En tiedä mitään.

Jotain uudenlaista

En tiedä taaskaan näin postauksen alussa, mistä kertoisin, mutta pakko mun on jotain saada aikaa. Koska oon sairaslomalla ainakin alustavasti nämä pari päivää, niin mulla on aikaa tehä postauksia.

Tänään ajattelin mennä kuvaamaan luontoa, koska rakastan kuvata ja varsinkin syksyllä.

Nythän mä sen keksin mistä teen postauksen. Mun lempi vuodenajasta. Okei rakastan kaikkia vuodenaikoja, mutta siis miksi syksy on niin ihana :3


Elikkä,

Vaatteet :

Ensinnäkin, mä rakastan sinapinkeltaisia vatteita (juurikin syksyllä). Mutta tää väri on ihana ainoastaan villasena tai vaastaavana materiaalina.

Sitten isot kaulahuivit jokka peittää melkeen puolet susta. Ah, mikä voiskaan olla ihanampaa...


Eli vaatteissa kaikki villaset ja sellaset syksyn värit on ihania. Syksy ja talvi on sellaista aikaa milloin mun mielestä saa ja täytyy käyttää villasia ja rentoja vaatteita.













Sitten sisustus:

Syksyn pimeyden tullen, on taas aivan mainio syy poltta kynttilöitä :) Varsinkin kaikenlaiset tuoksukynttilät...
niin vastustamattomia!



Ja sitten viimeisenä, muttei vähäisempänä

Luonto:

Luonnossa rakastan (niin kuin moni voi varmaan arvatakkin) niitä lehtien väriä ja tietenki sitä ihanaa tuoksu. Syksyllä voi käydä luonnossa kuvaamassa niitä kauniita puita ja kerätä sieniä, jotka tekee siitä ruskaisesta metsästä ihanan <3





Että tällainen postaus. Kertokaa mitä piditte. Olisi kiva kuulla mielipiteitä :)


Yritän pysyä vahvana, mutta en lupaa mitään.

Tuomion makua

Vaikea masennus ja vaikea ahdistuneisuus-/paniikkihäiriö. Näitä epäillää. Nyt saikkuu perjantaihin asti ja sillon lääkärille.. Siellä sitten katotaan jatkoa

Tulin vaan kertomaa, että

Mulla on tänään aika psykologille ja terkalle. Mua pelottaa molemmat. Suunnitteilla on vissiin hankkia saikkua, mutta pelottaa vaan otetaanko mua tarpeeks tosissaa.

Tuun kertoo myöhemminlisää.

Sairaslomalle???

Kävin eilen kuraattorilla. Sain oikeesti kerrottua suoraan että mulla on paha olla. Hän ehdotti mulle että psyka vois tehä mulle lähetteen psykiatrille jotta se vois kirjottaa mulle saikkuu ja lääkkeet. Mutta tietty ensin täytyy tehä diagnoosi, mutta ei siinä kauaa mene.


Että sellasta. Toivottavasti ne ei saa tietää mun laihdutuksesta, mutta toisaalta oon nii läski ni mitäpä nuo epäilee

Tehdään maailmasta keijujen metsä

Tulin pitkästä aikaa tekee postausta koneella, koska oon yksin kotona ja kukaan ei siis oo näkemässä, että pidän jotain blogia.

Eilen koulussa jo aivan ekalla tunnilla tuli kamala ahdistunskohtaus. Halusin päästä puhumaan vaikka kuraatorin kanssa, mutta koska sillä ei ollu aikaa, lähin kotiin. No me sovittiin tällepäivälle aika ja yritän päästä siellä purkamaan itteeni. En haluaisi kokoajan olla "kipeenä" tai vastaavaa.



Pyydän anteeks jo etukäteen, että tässä postauksessa tuun melko varmasti hyppäämään asiasta toiseen ilman minkäänlaista yhteyttä.

Oon oikeesti niin kamalan väsynyt. Haluisin vaan itkee ja viiltää. Tunnen itteni niin yksinäiseksi, koska en oosaa ja pysty puhumaan kenellekkään aivan suoraan mun tunteista. Pelkään kaikkien reaktiota. R:lle haluisin kertoa, mutta tiedän sen, että hän ei kestäis sitä tietoa kuinka huono olo mulla on, sillä jos hän ei pysty mitenkään vaikuttamaan johonkin asiaan, hän suuttuu. R haluaisi pystyä aina auttamaan, muuten hän tuntee ittensä aivan hyödyttömäks. Vaikka toisaalta eihän hän olisi aivan hyödytön, jos saisin puhua hänelle suoraan.
Ainut syy miksi en viiltele, on R. Pelkään menettäväni hänet sen taki, koska muistan silloin joskus kun viiltelin, hän sanoi aina jokaisen uuden viillon jälkeen, että jos en lopeta niin hän jättää minut.
Kieltämättä en usko sitä, että hän jättäis mut. R suuttuis, se ois ihan varma, mutta tuskin jättäis. En tietenkään haluu ottaa riskiä.



Sanokaa mulle mitä mä teen. Oon hankkinu apua... tavallaan oon saanu sitä, mutta toisaalta se on täyttä paskaa, koska kukaan ei ota mua tosissaan. Haluan laihtua, mutta en pysty keskittymään tän helvetin masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Katon aina tuolla kaupungillakin kun ohi menee niin kauniita ja laihoja ihmisiä, mutta sitten minä. Jäätävä norsu kävelee keijukaisten keskellä.



Pysykää te keijukaisina ja älkää häpäiskö muita, yritän itekkin pitää nimeni sen merkityksen arvoisena.

~Höyhenistä kevyin~

En pysty tähän.
En jaksanu olla koulussa. Oli niin pahanolla.
Vajoan konoajan alemmas enkä uskalla huutaa sitä sanaa.

I'm fine

Mitä jos en enää jaksa. Kijottaisin elämälle irtisanomuksen. Olisin vapaa


Mulla on paha olla

Viikonloppu meni nopeesti tehden kaikkee mukavaa R:n kanssa. Oli ihanaa olla sen kanssa kaksin ja tehdä kaikkea kivaa vaikka asutaankin yhessä:)

Sairaalassa sanottiin että seuraillaan mitenkä se jalkojen tunnottomuus jatkuu. Jos jalat pettää tai tulee muita epäilyttäviä oireita niin takas. Mutta nyt on jalat ollu ihan ok mitä välillä tosi voimattomat. Kyl tää täst.

Oon laihtunu 500g mikä on positiivinen yllätys koska oon niin kauan jumittanu samassa painossa.

Masennus ei oo hävinny mihinkää. Päin vastoin... Se vain vahvistuu.

Uskalsin muuten kertoa R:lle mun tunteista. Vaikka kyllä se näköjää ties jo

Hyvät viikonlopunalut!

Hyvin alkaa munki viikonloppu.... Sairaalassa vietän nyt alustavasti vajaat 2h koska jalat on puutune ja osittain tunnottomat eilisestä lähtien.

Mites teillä?

En tiedä mitä ajatella. Haluaisin kertoa, mutta en pysty. Pelkään sitä vastausta.

Eilen tein sellasen masennustestin jota psykat käyttää. Siinä oli kysymyksiä 21 ja pistemäärien tulokset meni muistaakseni seuraavanlaisesti:
1-9. Ei masennusta
10-18. Lievä masennus
19-29. Keskivaikea masennus
30-63. Vaikea masennus

Pistemäärä jonka sain siitä oli 62.


Ruokahalu ei onneksi ole enään niin suuri kuin aikaisemmin. Makean nälkä iskee kylläkin lähes joka päivä, mutta sen lievitän oikealla hunajalla. Se on sentään terveellisempää kuin jotkut karkit. (Hunajan on todettu joissainmäärin myös edistävän laihtumista)

Haluaisin että joku ulkopuolinen kommentoisi mun ulkonäköä rehellisesti, sillä en tiedä millainen olen. Näen itteni vastenmielisenä, hieman hoikemmalta mutta siltikkin aivan liian suurelta. Paino ei tunnu vaan lähtevän.

Tarvitsen harrastuksen jonka avulla lähtis kaloreita, mutta ei siinäkää oo esteenä mikään muu kuin aika ja raha. Muuten menisin niin mielelläni tanssimaan showtanssia!

Pitäkää mulle peukkuja että pääsisin painossa alaspäin!