Olenko yksin?

Joidenkin mielestä toi otsikko saattaa kuullostaa oudolta koska onhan mulla poikaystävä, J ja P.
Mutta tunnen olevani yksin.
Yksin omassa pienessä ja sairaassa kuplassa.
Tunnen ehkä sen takia olevani yksin, koska R:lle en uskalla puhua mun sairaista tunteista. J:tä en halua huolestuttaa, koska hänellä on itelläänkin niin vaikeaa ja P:lle on turha selittää tommosesta mitä mä tunnen, koska hän ei ymmärrä tai osaa sanoa niitä oikeita sanoja mulle. Hänen suustaan tulee vain faktat ja "järkipuhe" naamalle, mikä joskus saattaa satuttaa.

Eipä mulla siis oo oikeen ketään kelle puhua.

Pelottaa taas tää syksy. Se on niin masentavaa ja ahdistavaa aikaa. Mikä pahinta (?) viiltelynhalu kasvaa silloin.


Hörpin kahvia ja mietin äskeistä mitä kirjotin, niin se on. Pelkään syksyä, mutta osittain jollain sairaalla tavalla nautin siitä.

Synkkyys - aivan kuin minun mieli
Sade - aivan kuin minun kyyneleet
Putoavat lehdet - aivan kuin minun voimat
Kylmyys - aivan kuin minun tunteet

En tiedä mistä nuo vertauskuvat(?) tulee, mutta mulla pyörii paljon tuon kaltaisia päässä, ja minulla on tapana silloin tällöin kirjoittaa niitä ylös minun pieneen rumaan vihkoon.

Anteeks mitä!

Kävin reissussa viikonlopun aikana.

Siellä mulla oli mielessä hyvä ajatus, mistä kirjottaisin tässä blogissa, mutta arvatkaa vaan muistanko.

Aikasemmin kävin psykalla juttelemassa, mutta enään en voi sitäkään tehdä. En halunnut uutta aikaa sinne, koska se aliarvioi mua ja mun tunteita.
Oon puhunu sille suoraan mun tunteista ja varsinkin ahdistuksesta, mutta arvatkaa mitä se mulle sano!

"En mä ymmärrä että jos sua ahdistaa, niin miten sä sitten koulussa voit käydä tai ylipäätään tehdä mitään"

ANTEEKS MITÄ! Sano vaa suoraa ettei sulla ole halua auttaa mua...
Ja ennen tota selitin sille just sen miksi mä käyn koulussa. Ja syy oli se, että haluan koulutuksen. En myöskään jaksa sitä stressiä niistä luvattomista poissaoloista ja tekemättömistä tehtävistä niin kuin viime vuonna. Toki mä voisin lintsata ja itkee ja viiltää vaan kotona, mutta ei se mua auta.

En oo ikinä käyny noin huonon psykan luona!

Mutta joo. Ahdistunein ja aina vaan entistä masentavin mielin mennään. Laihtumiseen en oo oikein jaksanu keskittyä. Voisin itseasiassa pitää pienen tauon. Pääasia ainakin etten liho.

🕳

En yhtään tiedä enään mitä mä tänne kirjottaisin.

Putoan vaan kokoajan alas päin ja takaisinpääsy on lähes mahdotonta.
Junnaan vaan paikallaan tän painon kanssa, taino en oo varma kun en omista vaakaa, mutta luulisin kuitenkin näin. Peilistä näen kokoajan ruman läskikasan.
Joskus peilikuva miellyttää, mutta sekin on todella harvoin.

Toissapäivänä R sanoi kauhuissaan katsoessaan jotain kuvaa minusta, että mun kylkiluut näkyy. Mutta mun mielestä ne oli vaan mun matsamakkarat.
En kyllä tiedä, mitä ajatella tuosta.

Tänään mulla on ollut hieman huimaava olo. Välillä en näe edes kunnolla. En kylläkään tiedä mistä johtuu, mutta hällä väliä.

Halusin vaan mainita, että mun suosikiksi on noussut Marlin hedelmäinen smoothie. En ole koskaan varsinaisesti edes juonut smoothieita, mutta yhden maistamisen jälkeen voisin vain elää tuolla.
Joo, siinä on kylläkin 50kcal per 100ml, mutta en voi vastustaa sitä. Ainakin saan vitamiineja ja hyvän mielen.

Mutta viiltely on edelleen mielessä kokoajan. Olisi niin houkutteleva tehä pari viiltoa. Mutta yritän pysyä vahvana. Mutta kauanko pystyn? En tiedä...

Haluan kirjoittaa tarinani käsiini ja lähteä

Mun maha on pienentyny, mä laihdun!

Mutta masennus painaa ja ahdistus kuristaa...

Pikapurkaus

Mulla on kamala olo. Väsyttää niin paljon, että meinaan nukahtaa pystyyn. Masentaa ja päässä liikkuu kaikenlaisia huonoja ajatuksia. Eräs asia on niin suuri houkutus, mutta yritän jaksaa painia sitä halua vastaan. Se ei auta tuskaan muuta kuin aivan hetken.

Pitäis jaksaa koulussakin käydä, mutta voimat on vaan niin lopussa. Ei ole väliä joisinko kaksi kannullista kahvia, silti nukahdan melkein pystyyn.

Nään taas tosi huonoja unia, eikä nukkumisesta tule mitään. Aamulla herätessä en ole levänny. Olen koko ajan väsyny.... Aamulla, päivällä, illalla ja tottakai yöllä. En vaan ymmärrä miksi olen kokoajan väsyny.

Miltä masennus/ahdistus tuntuu?

Masennus eli depressio on yleinen sairaus, josta kärsii jossain vaiheessa elämäänsä viidesosa suomalaisista. Masennukseen liittyviä riskitekijöitä on monia, sekä perinnöllisiä, että ympäristötekijöitä. Itsetuntovaikeudet, stressaavat elämäntapahtumat, yksinäisyys, lapsuuden aikaiset traumat, alkoholin, tupakan ja huumeiden käyttö sekä tietyt persoonallisuuden piirteet saattavat altistaa masennukselle.

Syy miksi mulla on masennus tai mistä se on lähteny, ei tiedetä. Se vaivaa mua lähes joka päivä ja se näkyy suurimmaks osaks siten, että olen laiska ja alakuloinen. Masennus vaikeuttaa asioiden päättämistä ja ylipäätään kaiken aloittamista. Mulle on suuri kynnys aloittaa ihan mitä vaan. Oon joskus ollut itsetuhoinen masennuksen takia, mutta nyt oon onnistunu olemaan satuttamatta itteeni.

Ahdistuneisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäkestoista, tilanteeseen nähden liiallista ja selvästi normaalia arkea haittaavaa ahdistusta. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä on jatkuvasti huolissaan jokapäiväisistä asioista sekä tulevaisuuden tapahtumista. Ahdistuneisuushäiriön keskeisiä oireita ovat mieltä hallitsevat ahdistuneisuus, jännittyneisyys ja pelko.

Ahdistuneisuus on aivan uusi juttu mulle ja se on alkanut vasta tänä vuonna. Sen tunnistaa siitä, että kouluun lähteminen on vaikeaa, koska tiedän siellä olevan todella paljon tuntemattomia ihmisiä, jotka kattoo mua koko ajan. Bussitkin on jotain aivan järkyttävää taikka pienet kaupat. Ahtaissa tiloissa jossa tuntemattomat ihmiset on tosi lähellä mua, on sama asia kuin joku kuristais mua. Ahdistus siis mulla tuntuu kuristamiselle, oksettavalle, huimaavalle, kuumalle ja myöskin sydäntä hakkaavalle. Se vaikeuttaa tosi paljon, sillä menen joka päivä kouluun bussilla, koska sinne on liian pitkä matka kävellen tai pyörällä.

Tavallaan on tosi vaikeaa kertoa miltä masennus tai ahdistus tuntuu, mutta sen osaan sanoa, että hyvälle se ei tunnu. Varmasti jokainen tietää mitä minä tarkotan näillä esimerkeillä, joilla on myös masennus ja/tai ahdistuneisuushäiriö.

Mitä kuuluu?

Laihdutus menee kai ihan mukavasti. Ainakin maha näyttää litteänmälle.

Alan luultavasti käymään uimassa joka perjantai yhen kaverin kanssa, niin se on ihan hyvää treeniä eikö?

Tuntuu melko vaikealle tulla välillä kirjoittamaan tänne, koska en kuitenkaan pysty kertomaan mitään ilouutisia. Valitan vaan aina, mutta sellanenhan mä oon.

Viiltelyn halu on kasvanu ja se on mulla lähestulkoon joka päivä mielessä. Vielä en oo kuitenkaan siihen ryhtyny. Pikemmin tyydyn itseni lyömiseen tai muuten vaan huutamiseen.

Oon pahoillani tästä etten ole postaillu usein tai saatikka kunnollisia postauksia. Masennus ja ahdistus on vaan niin suuri.

Mutta ehdottakaa joku postaus minkä haluisitte nähdä. ( Tiedän, pitäis tehdä se päiväni kuvina postaus, mutta se on niin hankala tehdä kun täytyisi laittaa kuvat koneella ja otan ne aina puhelimella, niin mulla ei oo ikinä tarpeeks aikaa vekslaukseen ettei R näkisi.)

Elikkä uusia postausehdotuksia!

Koittakaa jaksaa!

Läskiahdistus

Oon niin epätoivonen. Olen jatkuvasti yksin ja ihmiset tuijottaa.

Ahdistaa koko ajan. Haluaisin niin kovasti lähteä, mutta en voi. En saa käydä tätä vuotta yhtä surkeesti kun kävin viime vuoden.

Haluan puhua psykalle, mutta mulla ei ole enää sen numeroo ja en uskalla mennä pyytämäänkään sitä keltää. Tavallaan haluan apua, mutta jos saan apua, niin oon perheessä huomion keskipiste enkä mä halua sitä.

Tästä tulee kyllä tosi sekavaa tekstiä, mutta niin on mun päässäkin kaikki sekasin.

Mun täytyis ottaa tänään passikuvat, mutta pelottaa ottaa ne. En ees oo laihtunu tarpeeks, että musta vois ottaa kuvia.

Laitoin kyl tänää huulipunaa ja tein hieman huolellisemman silmämeikin kun yleensä, mutta pelkään silti että se passikuva epäonnistuu täydellisesti. En myöskään tiedä miten laitan hiukset. Auki vai kiinni. Jos ne on kiinni naama näkyy niin kunnolla, mutta hiukset auki näytän tyttömäisemmältä. En tiedä. Kai mä joudun vessassa kokeilemaan 1,000000 kertaa, mikä on paras.

Tässä koulussa on ainoastaan 1 hyvä puoli. 

Syömättömyys

Täällä mä en syö kokoaikaa ja muutenkaan yksin ollessa en halua mennä ruokalaan.

Kerroin yhdelle vanhalle tutulle siitä, että mua mietityttää kuinka kerkeän koulusta suoraan autokouluun. Heti ensimmäinen lause olikin sitten " Millon sä sit syöt? Meinaatko olla koko päivän syömättä?" 

Ton lauseen jälkeen mua alko hymyilyttämään väkisin ja halusin vastata siihen: " Joo, niin mä ainakin laihdun ja musta tulee laihempi kun sinä". Mutta mikä mun vastaus sit oikeesti oli:" En, kai mä teen eväät mukaan aamusin"

Tääll on vaan niin kamala kattoo kaikkia niin laihoja ja kauniita ihmisiä. Tavallaan se antaa motivaatiota, mutta mä ahdistun kun tiedän että oon ruma ja läski.

Koulu alko, ahdistus kasvaa ja itku nousee kurkkuun.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa. Miten mä voin olla  näin ahdistunu ja masentunu.

Huudan.
Huudan niin kohvaa, että tunnen äänihuulieni melkein repeävän.
Mutta kukaan ei kuule.
Olen yksin.
Hiljaisuus vallitsee kaikkialla, paitsi mun pään sisällä...
Siellä käydään sotaa!

Haluan viiltää ja repiä hiukset päästäni! Mä oon vaan niin kamalan loppu, mutta ei sitä kukaan huomaa.
Oon niin saatanan väsyny tähän elämään. Ei täällä oo muuta kuin ahdistus ja stressi sekä niiden mukana tulevat muut ihanat vaivat.

Mulla pitäs olla kaikki hyvin.. Onhan mulla mies, koti ja nyt pääsin autokouluunkin, mutta silti jokin on vialla. Haluan täydellisyyttä, tai lähestulkoon sellaista, mutta se nyt on aivan mahdotonta.
Laihuus ois ihan ykkönen. Voi että kun olisin laiha, mutta ei! Oon 50kg 168cm oleva läski!!!!!!
Te ette arvaakkaan kuinka paljon vihaan itteeni. Olen niin saatanan oksettavan näkönen!!!

Mä en vaan jaksa.

Olispa kaikki hyvin...             Minulla.... Tällä hetkellä haluan vain pois

Pääsin tänään va'alle. Näky ei ollu ihanteellinen, mutta sinne päin mennään.... -1kg.


Hyviä uutisia on myös se että pääsen maanantaina aloittamaan autokoulun.

Pitkää tekstiä en sitten taaskaan tee, koska oon lomalla ulkomailla, mutta kyllä niitä pidempiäkin vielä tulee :)

Tunteella mennään

Tunnen että oon laihtunut, ainakin maha on litteämpi vaikka onkin turvoksissa.



Tulin ilmoittamaan että hengissä ollaan