Läskiahdistus

Oon niin epätoivonen. Olen jatkuvasti yksin ja ihmiset tuijottaa.

Ahdistaa koko ajan. Haluaisin niin kovasti lähteä, mutta en voi. En saa käydä tätä vuotta yhtä surkeesti kun kävin viime vuoden.

Haluan puhua psykalle, mutta mulla ei ole enää sen numeroo ja en uskalla mennä pyytämäänkään sitä keltää. Tavallaan haluan apua, mutta jos saan apua, niin oon perheessä huomion keskipiste enkä mä halua sitä.

Tästä tulee kyllä tosi sekavaa tekstiä, mutta niin on mun päässäkin kaikki sekasin.

Mun täytyis ottaa tänään passikuvat, mutta pelottaa ottaa ne. En ees oo laihtunu tarpeeks, että musta vois ottaa kuvia.

Laitoin kyl tänää huulipunaa ja tein hieman huolellisemman silmämeikin kun yleensä, mutta pelkään silti että se passikuva epäonnistuu täydellisesti. En myöskään tiedä miten laitan hiukset. Auki vai kiinni. Jos ne on kiinni naama näkyy niin kunnolla, mutta hiukset auki näytän tyttömäisemmältä. En tiedä. Kai mä joudun vessassa kokeilemaan 1,000000 kertaa, mikä on paras.

Tässä koulussa on ainoastaan 1 hyvä puoli. 

Syömättömyys

Täällä mä en syö kokoaikaa ja muutenkaan yksin ollessa en halua mennä ruokalaan.

Kerroin yhdelle vanhalle tutulle siitä, että mua mietityttää kuinka kerkeän koulusta suoraan autokouluun. Heti ensimmäinen lause olikin sitten " Millon sä sit syöt? Meinaatko olla koko päivän syömättä?" 

Ton lauseen jälkeen mua alko hymyilyttämään väkisin ja halusin vastata siihen: " Joo, niin mä ainakin laihdun ja musta tulee laihempi kun sinä". Mutta mikä mun vastaus sit oikeesti oli:" En, kai mä teen eväät mukaan aamusin"

Tääll on vaan niin kamala kattoo kaikkia niin laihoja ja kauniita ihmisiä. Tavallaan se antaa motivaatiota, mutta mä ahdistun kun tiedän että oon ruma ja läski.