Olen hengissä, 'mutta en tiedä haluaisinko olla. Mulla ei ole voimia enään mihinkään. Oon niin loppu

Loppu

Oon aivan lopussa. Ihmiset näkee mun olevan ihan kunnossa, mutta todellisuudessa olen aivan loppu. En näe mitään järkee elämässä ja kaikki on aivan turhaa. Oon niin väsynyt, että voisin koko ajan vain nukkua.
Mielessä pyörii koko ajan itsetuhoisia ajatuksia, sekä pelko siitä, milloin romahdan aivan täysin. Mitä sitten tapahtuu kun en pysty enään tekemään mitään?

Vihaan itseäni niin paljon. Eilen kun olin äitini kanssa ostoksilla, katoin itseäni jokaisesta peilistä jonka ohi satuin kävelemään. Näin vain jotain niin vastenmielistä sieltä peilistä. Oon oikeasti lihonnu ihan saatanasti, koska oon syöny älyttömästi mun väsymykseen, sekä napostellut paljon tupakan polton lopettamisen takia.
Kun olin kävellyt tarpeeksi monen peilin ohitse, mua rupes ahdistamaan ihan kamalasti. Tuntui sille, että en saisi henkeä. Itku oli tosi lähellä. Mun oli vain pakko pitää kulissit pystyssä, jotten joutuis selittämään äidille mikä mulla oli hätänä.

Joo, tiedän pyytäväni koko ajan anteeksi siitä, että postaan huonosti, mutta se on totuus ja olen oikeasti pahoillani siitä. Mä yritän ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne teille.

Jos jollain teistä on samanlaisia tunteita kuin minulla, niin ette ole ainoita. Meitä on paljon.
Koska kaikki ei vaan ymmärrä meitä, niin pidetään me yhtä ja annetaan toisillemme vertaistukea.

Kiitos ja anteeks

~Höyhenistä kevyin~

Valitettavasti

kyllä, olen vielä hengissä. Välillä kuitenkin toivon etten olisi.
Mulla on lääkitys ja käyn juttelemassa ammattilaisten kanssa, mutta jostain syystä mikään ei auta.
Tuskin mä edes haluan enään parantua.
Voimatkin on niin loppu... johtuen varmaan siitä että en saa enään nukuttua.

Pahoittelen että en enään ole postaillu, mutta koittakaa ymmärtää, että voimat vaan laskee. Yritän vielä jossainvaiheessa tulla postailee paremmin. Nyt tarviin kuitenkin aikaa.

Olo on turtunut. Vasen käteni on täynnä viiltoja, kohta täytyy varmaan siirtyä toiseen käteen. Se tuntuu hyvälle ja jollain sairaalla tavalla ne on kauniita ja haluaisin kokoajan tehä niitä lisää

Kaikki katoaa

Mun elämästä häviää jatkuvasti jotain, enkä tiedä kauanko jaksan.
Eräs ihminen, jonka sain vihdoinkin mun elämään, joutui lopettamaan yhteydenpidon muhun koska oon "uhka" hänen avioliitolle ja perheelle.
Toivoisin saavani viettää välillä aikaa äitin kanssa, mutta hän on jatkuvasti töissä tai hänen miesystävänsä on paljon tärkeämpi. Äiti on muutenkin muuttunu niin kamalasti, että tuntuu kohta, että oon menettäny oman äitini. Sisaruksetkin on muuttunu niin paljon. Kaikki muuttuu ja katoaa.
Lähin koulustakin heti ensimmäisen tunnin jälkeen, koska mulla on ollu jo pidemmän aikaa tosi huono olo. Ja no... eipä muutenkaa hirveesti huvittanu.

Vihaan itteeni joka päivä vaan enemmän ja enemmän. Viiltojakin tulee samaan malliin. Oon koukussa ja eipä se haittaa.

Saan nykyään unissanikin paniikkikohtauksia ja muutenkin nukun tosi huonosti. Eilen sain kans uuden lääkkeen, koska mikään ei oo tähän mennessä auttanu...

Ei mul muuta. Nauttikaa läheisistänne ja kaikesta muusta mitä teillä on

Haluan kuolla

Täydellä mahalla 49,8kg-vaatteet n.900g = 48,9kg
900g vielä välitavoitteeseen

Olen tosi hämmentynyt ja mielessä pyörii kamalasti asioita.
Olen jutellut erään ihmisen kanssa itsemurhasta ja kerrottiin molempien mielipiteet jne. Kerroin sitten myös siitä, kun itse olin joskus tosi lähellä elämäni päättämistä.

Tavallaan haluaisin antaa kaiken olla, lopettaa lääkkeiden syönnin, lopettaa lääkäreillä ramppaamisen ja vaan olla masentunut tässä mun sairaassa maailmassa. Ajatus vaan tuntuu tosi pelottavalta, että mäkö parantuisin? Just....

Kerroin tälle mun kaverille tästä mun laihdutus/syömisvammailusta. Hän ei tuominnut mua ollenkaan. Sanoi vaan että olen laiha ja mun ei tartteis laihduttaa, mutta mä olen erimieltä. Mulla on tietty tavoite ja aion päästä mahdollisimman lähelle sitä, ennen uutta vuotta.

Olen kuitenkin tosi kiitollinen tälle mun kaverille kaikista niistä sanoista ja luottamuksesta. On hyvä huomata, että saadaan molemmat läheltä vertaistukea.


Laihdutus... en tiedä meneekö se hyvin vai huonosti. Toisaalta se menee hyvin jos miettii kuinka surkea laihduttaja olin vuosi sitte... Mutta tänhetkisestä painosta ei ole hajuakaan. Viimeisin paino oli muistaakseni 49,5 mutta en muista edes milloin punnitsin itteni. Haluaisin päästä vaa'alle, jotta saisin tietää olisinko kenties päässyt jo välitavoitteeseeni. Mutta entä jos olisinkin lihonnut? En tiedä mitä tekisin.. Varmaan sekoaisin ja romahtaisin aivan täysin.



Viiltelykin pyörii jatkuvasti mielessä ja koitan kokoajan keksiä jokun hyvän tekosyyn, miksi viillellä. Etin sitä hyvää syytä jonka perusteella muut sitten antaisi tekoni anteeksi.




Entä jos jossainvaiheessa en vaan enään jaksa? Mä myönnän, että olen yrittänyt turruttaa nää tunteet alkoholilla, mutta en haluaisi pilata maksaani täysin ja se maksaa liikaa..

The last trip

Ennen viimeistä matkaa
pitää muistaa sulkea viimeisimmät välilehdet
ja vasta sitten kirjautua ulos

Olen tulossa hulluks. Istun yksin huoneessani kyyryssä. Mä tärisen ja samalla revin huulistani ihoa. Kyllä.

Haluaisin viiltää, mutta oon taistellu vastaan. Ajattelen kuolemaa ja ikuista unta.


Tämä ei ole hyvä päivä

Olen turha

Tiedän että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on varmasti paljon paljon pahempi olla.

Halusin kuitenkin purkautua....

Tunnen itseni tosi riittämättömäksi ja tarpeettomaksi.
Viikonloppuna taisin menettää erään todella tärkeän ihmisen, johon olen vasta tutustunut. Syytä en voi kertoa, mutta hän poisti Facebookin ja  Instagramin ja nyt en saa häneen enään mitenkään yhteyttä. Ja kaikki tämä vain koska tykkäsin eräästä hänen julkaisemastaan kuvasta.

Mun ystävällä on paha olla. Haluaisin auttaa, mutta en osaa enään, en tiedä mitä sanoa tai mitä kysyä. Tuntuu ettei mikään riitä. Haluaisin hänen saavan apua, mutta en pysty pakottamaan ketään.

Mitä varten sitä pitäisi elää? Vastoinkäymisiä vartenko. Eihän mun elämässä tapahdu mitää hyvää, tai jos tapahtuu, niin ei se kestä.

Mieli romahtaa ja haluan vaan vajota yksinäni takaisin sinne syvälle sairaan mailmaani.

Ihan hyvä päivä

On aivan uskomatonta miten jotkut ihmiset pystyy tällasee. Nii lyhyessä ajassa tulemaan niin tärkeäksi ja merkittäväks ihmiseks.
Ollaan tiedetty toisemme monta vuotta, mutta vasta nyt ollaan tutustuttu enemmän ja sä tiedät jo musta kaikkein synkimmät asiat joita kukaan muu ei tiedä ja tiedät myös paljon muuta.
Voin luottaa suhun täysin ja se on hienoa että voin puhuu sulle ihan suoraa.
Oot mulle tosi tärkee ja rakas vaikka sitä ei välttämättä musta päällepäin huomaakkaan.
Oot auttanu mua tosi paljon kuuntelemalla ja neuvomalla omalla tavallas. Oot antanu mun ymmärtää että kyl tästä vielä selvitään.
Toivon että sä tuut olemaan mun elinikänen ystävä ❤️

Tää on mun eräälle joka tunnistaa varmasti ittensä jos luet tän.

Ei mulla muuta

Tiedän postaavani tosi huonosti ja vähän, mutta jaksaminen on aivan nollassa. Mulla on nyt käytössä 2 eri lääkettä eli Seronil 20mg ja Voxra 150mg. Vielä en oo huomannu oikeen minkäänlaista vaikutusta. Luulisin, että sitä annosta nostetaan kohta uudestaan.
Yksi hyvä puoli noissa lääkkeissä on se, että ne saattaa viedä ruokahalun ja siten laihduttaa, ja joo huomaan sen.
Kuraattori sanoi mun olevan tosi pienikokoinen, mutta en usko sitä.

Mulla oli yks päivä R kaa riitaa, joka johti siihen että painoin terää taas ihoa vasten. Tein paljon viiltoja, mutta en syviä. Toisaalta, koska ne alkaa jo pikkuhiljaa haalistuu, ni tekis mieli tehdä lisää, mutta yritän olla ilman. Pitää miettiä parempi ajankohta jolloin mun ei tarvitse viikkoon näyttää kenellekkään käsiäni.

Elämä jatkuu vaikka sattuu....

Täytyy pitää kulissit pystyssä,
seinät meinaa kaatua päälle.
Minä vapisen kauhusta.
Silmissä sumenee,
kyyneleet valuu poskia pitkin.
Kulissit kaatuu.
Sydän hakkaa miljoonaa.
Romahdan.
Olen raunioina.

Sanot minua ruususeksi,
Yrität herättää minut suudelmalla, syvästä unesta.
En tiedä jaksanko herätä tähän maailmaan,
Synkkään ja kurjaan sumuun

pelko

~Toinen sanoo yhtä,
  Toinen toista,
  Kumpaa mä kuuntelen noista~

~Olen kuin tulivuori,
  Saatan olla huomaamaton vuosia,
  mutta jossain vaiheessa saatan purkaantua.

  Sitten te pelkäätte minua ja juoksette karkuun.
  Saatte tuntea saman mitä minä tunsin koko maailmaa vastaan~

Tynkäpostaus

Pääsin nyt pitkästä aikaa koneelle kirjottamaan. Tai pääsisinhän mä vaikka joka arkipäivä, mutta en ole vain jaksanu.

Sain eilen vihdoin ja viimein kaikki tarvittavat lääkkeet tähän mun hulluuteen.
Mä tykkään tosi paljon lukea kaikkia haittavaikutuksia jne. ja yks asia mikä pisti silmään, oli se, että jos on sairastanut syömishäiriöö, niin ei saa alottaa sen lääkkeen käyttöä. Joo en sairasta syömishäiriöö, mutta mietin vaan, että se saattaa viedä multa ruokahalun!
Se ois mahtavaa!:)

Mun päässä pyörii joka päivä itsetuhoisia ajatuksia. Viiltely on aivan päällimmäisenä. En ole nyt viiltänyt, mutta harkinnassa on lähes joka minuutti. Saahan nähä kuinka kauan pystyn taistelemaan niitä haluja vastaan.

!!!

Vaaka näytti moneen vuoteen 49.5kg mikä on mun mielestä aivan huikeeta!!! Hyvä minä (joo tiiän, että se on paljon, mutta ainakin pääsin vihdoin alle 50kg.
Eipä mulla muuta

Mun perus lause on: en tiedä. Ja tottakai slotan tänkin postauksen samalla lauseella.

En tiedä mikä mua vaivaa. En vaan osaa hallita omia ajatuksia. Heräsin aamulla tosi iloisena ja energisenä, mutta nyt kävin jo painamassa terää ihooni vasten. En vain osaa olla normaali ja terve ihminen. En ees osaa olla ihminen.

Kaikki mun läheisetkin varmaan ihmettelee sitä, että miksi mä oon masentunu, ahdistunu jne, koska mullahan on kaikki asiat hyvin.
Juu nii on, mutta mun mielellä ei ole kaikki asiat hyvin. Kai mulla ei vaan oo rahkeita normaaliin elämään.

En ees tiiä lukeeko tätä mun blogia kukaa enää. Mut mitäpä tuolla on väliä. Ei musta kukaan välitä.
Lääkkeet ei auta yhtään ja ihan sama se mulle on. Vois lopettaa koko lääkkeet ja perua ajan terapeutille.

Mä tein sen toissapäivänä. Mä viiltelin. Tein ainoastaan kaksi pientä "pintanaarmua", mutta se on kuin huumetta. Haluaisin jatkaa sitä.
R ei suuttunu mulle, mut ei se tykännytkään. Toivoo, etten enään tekisi niin. Mutta toi pyyntö on vaikea. Päässä liikkuu vaan ajatus siitä, että ihan pieniä naarmuja vaan. Ihan vaan pari.
Joo myönnän, että "pidennin" niitä viiltoja tänään. Mutta en voi vastustaa sitä. Se tuntuu jollain sairaalla tavalla vaan niin hyvälle.
Säästän kuitenkin käteni huonojen päivien varalle. On ainakin joku syy sitten.

Mä oon laihtunu aivan varmasti. Syön päivän aikana tosi vähän. Päivät menee yhellä pienellä aterialla jos sitäkään. Eilen söin hieman riisiä ja pienen kalafileen.
Useampi päivä on mennyt ainoastaan juotavalls jugurtilla, sekä 2-4 karkilla.
Eli eikös tuo oo ihan hyvä? Vai?

Jos tätä joku lukee, niin anteeksi tämä katkonainen postaaminen. Ei oo vaan ollu mitään sanottavaa.

Mitä kuuluu? Miten sul menee?

Pakaa kuuluu, mutta menee ihan ok. Mul on asiat teknisesti hyvin. Melkeempä tosi hyvin, mutta siltikkää mä en oo tyytyväinen. Oon tosi masentunu ja ahdistunu. Lääkkeet ei vaan auta. Haluaisin viiltää ja vetää pään täytee. Kumman toteuttais, vai toteuttaisko molemmat. Hmm.. en tiiä.

Anteeks etten oo kirjottanu nii usein. Ei vaa oo voimii pahoittelut siitä.

Olen vielä täällä

Päätin tulla taas tauon jälkee kirjottaa. En jaksa keskittyä laihdutukseen. Paino on pysyny melkolailla samana ja ruokahalu on vähentynyt. Eli iha ok tilanne. Masennus taasen on ajvan kauhea. Ei ole enään päivääkään jollon ei masentais, ahdistais tai tulis paniikkikohtauksia. Tämä päivä on jo ollu niin kamala, että en tiedä edes kauanko haluan jatkaa. Viiltelyn halu on valtava, mutta oon luvannu etten tee sitä.

Kävin eilen psykiatrisella polilla sosiaalityöntekijän puheilla. Se oli se alkukäynti mihin meni semmonen 1,5h. Siellä käytii lähestulkoon koko mun elämä läpi. Piti myös lopuks täyttää kolme lomaketta joiden tulokset sitten kerto mitä saatan "sairastaa". Vastaukseksi sain vakava masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuus.
Nytten odotan ens viikkoa, jotta pääsisin psykiatrille.

Mulla on ollu nyt lääkkeenä seronil 10mg, mutta musta tuntuu että se 10 mg annos on aivan liian pieni, koska en oo huomannu mitään vaikutusta.

Silloin kun olin siellä sosiaalityöntekijän luona, se nainen kysy multa, että oonko kuullu tai nähny jotain harhoja. Luulin jostain syystä, että se epäilee mulla jotain skitsofreniaa, ni sanoin että en ole nähny tai kuullu. Todellisuushan on se, että oon pari kertaa kuullu ja ollu näkevinäni jotain, mutta mielestäni oon vaan tosi vainoharhanen ja omaan vilkkaan mielikuvituksen.
Kotona sitten luin myöhemmin netistä, että miksiköhän se sosiaalityöntekijä kysy sellasta, niin tajusin vasta siinä vaiheessa, että se varmaan epäili psykoottista masennusta.

Että sellasta. Koitan pysyy hengissä ja selviytyä päivä kerrallaan.

Iskee paniikki!!! Mul on kohta ajotunti, ulkona on kova tuuli ja sataa... + joudun ajamaan keskustassa.

Aamupohdintoja

Luin tuossa äsken 10 vuotta vanhaa blogia, joka käsitteli itsemurhaa.
Blogia kirjoitti tuolloin 30.v mies. Koditon, rahaton,masentunut, avioeron kokenut suomalainen. Blogissaan hän kertoi siitä kuinka oli päättänyt jo lopettavansa elämänsä jossain kohtaa, mutta hän oli sinut sen asian kanssa. Hän kertoi syvällisesti ja hienosti omista ajatuksistaan itsemurhaa kohtaan.
Asia kuitenkin, mikä jäi minua häiritsemään, oli se, että mikä meitä osaa suomalaisväestöä vaivaa... Kommenteissa oli paljon kritiikkiä miehen kirjoittamaa blogia ja aihetta kohtaan. Monet epäilivät blogin tekstin aitoutta ja toiset tuomitsivat ja haukkuivat itsemurhan tehneitä ja siitä haaveilevia.

Eräs syy miksi jotkut lukijat epäilivät blogin tekstien aitoutta oli se, että Suomi on hyvinvointivaltio, että eihän täällä ole mahdolliata olla koditon ja rahaton, jollei ole narkkari tai alkoholisti. Mutta asiahan kun ei vain ole niin. Jokaisessa valtiossa on mahdollista olla koditon ja rahaton muistakin syistä. Ihmiset vain kuvittelevat, että se on Suomessa mahdotonta, koska mehän asutaan hyvinvointivaltiossa. Ymmärtäkää hyvät ihmiset se, että meille tuputetaan sitä tietoa, uskotellaan, että maailma ja tämä meidän rakas isänmaa on niin kamalan hyvinvoiva valtio. Me ollaan vaan niin kamalan sinisilmäisiä ja uskotaan kaikki mitä nämä korkeampi asteiset, johtopuolella olevat henkilöt sanoo.

Sitten itsemurhan tehneitä tai siitä haaveilevien ihmisten tuomitseminen ja vihaaminen. Miksi heitä täytyy vihata ja tuomita. Jokaisella on mielestäni oikeus päättää elämästään ja siitä, kuinka sen elää. Onhan se tietty ymmärrettävää, että me ihmiset ollaan itsekkäitä ja ei haluta menettää ketään, mutta kuka ajattelee niiden itsemurhan tehneiden kannalta? Kuka miettii sitä, paljonko he kärsivät, miltä heistä tuntui. Olisiko se parempi vaihtoehto, että se meille rakas ihminen joutuu kärsimään vain sen takia, että me ollaan niin itsekkäitä. Suojellaan itseämme siltä osanajan surulta ja annetaan sen rakkaan ja läheisen ihmisen kärsiä... kenties koko hänen loppu elämänsä! Minun mielestäni se ei ole oikein! Kyllä! Toisen menettäminen satuttaa, mutta se ajatus, että se rakas läheinen joutuu kärsimään vain minun itsekkyyteni vuoksi, satuttaisi minua paljon enemmän.


Kiitos ja anteeksi,

~höyhenistä kevyin~

Sekoan

Olen masennuksen vanki. En uskalla miettiä ongelmia. En uskalla miettiä tulevaisuutta, sillä muuten kuolen paniikkihäiriöön. Tämä on aivan kamalaa! EN HALUA!!!! EN HALUA OLLA VELVOLLINEN!!! EN HALUA MITÄÄN MUUTA KUIN OLLA!!!! Haluan kaiken loppuvan

Masentaa todella paljon. Päätä särkee ja joka päivä tulee lievempiä tai kovempia paniikki kohtauksia.
En myöskään siitä syystä ole jaksanu kirjoittaa, ja olen pahoillani siitä.

Laihdutuksesta en halua vielä kovin puhua, koska en ole jaksanut keskittyä siihen tämän masennuksen takia. Mutta sen voin sanoo, että ruokahalu on vähentyny huomattavasti... ainakin minun mielestä.

Eilen olis myös ollu koulupsykalle aika mutta en jaksanu vaa mennä niin peruin sen. Seuraavaan aikaan on vielä parisen viikkoa.

Eipä taas mul muuta. Yritän tulla kirjottavaan useemmin tai ainakin pidempiä postauksia.

Pysykää vahvana !

~höyhenistä kevyin~

Alamäkee syvemmälle sumuun mä kuljen

2 viikkoa saikkua, lääkitys ja lähete psykiatriselle polille.
En oo ees varma haluunko parantua. Välillä tämä sairaus tuntuu paljon helpommalle vaihtoehdolle. Ehkä mä haluankin olla sairas.


En tiedä. En tiedä mitään.

Jotain uudenlaista

En tiedä taaskaan näin postauksen alussa, mistä kertoisin, mutta pakko mun on jotain saada aikaa. Koska oon sairaslomalla ainakin alustavasti nämä pari päivää, niin mulla on aikaa tehä postauksia.

Tänään ajattelin mennä kuvaamaan luontoa, koska rakastan kuvata ja varsinkin syksyllä.

Nythän mä sen keksin mistä teen postauksen. Mun lempi vuodenajasta. Okei rakastan kaikkia vuodenaikoja, mutta siis miksi syksy on niin ihana :3


Elikkä,

Vaatteet :

Ensinnäkin, mä rakastan sinapinkeltaisia vatteita (juurikin syksyllä). Mutta tää väri on ihana ainoastaan villasena tai vaastaavana materiaalina.

Sitten isot kaulahuivit jokka peittää melkeen puolet susta. Ah, mikä voiskaan olla ihanampaa...


Eli vaatteissa kaikki villaset ja sellaset syksyn värit on ihania. Syksy ja talvi on sellaista aikaa milloin mun mielestä saa ja täytyy käyttää villasia ja rentoja vaatteita.













Sitten sisustus:

Syksyn pimeyden tullen, on taas aivan mainio syy poltta kynttilöitä :) Varsinkin kaikenlaiset tuoksukynttilät...
niin vastustamattomia!



Ja sitten viimeisenä, muttei vähäisempänä

Luonto:

Luonnossa rakastan (niin kuin moni voi varmaan arvatakkin) niitä lehtien väriä ja tietenki sitä ihanaa tuoksu. Syksyllä voi käydä luonnossa kuvaamassa niitä kauniita puita ja kerätä sieniä, jotka tekee siitä ruskaisesta metsästä ihanan <3





Että tällainen postaus. Kertokaa mitä piditte. Olisi kiva kuulla mielipiteitä :)


Yritän pysyä vahvana, mutta en lupaa mitään.

Tuomion makua

Vaikea masennus ja vaikea ahdistuneisuus-/paniikkihäiriö. Näitä epäillää. Nyt saikkuu perjantaihin asti ja sillon lääkärille.. Siellä sitten katotaan jatkoa

Tulin vaan kertomaa, että

Mulla on tänään aika psykologille ja terkalle. Mua pelottaa molemmat. Suunnitteilla on vissiin hankkia saikkua, mutta pelottaa vaan otetaanko mua tarpeeks tosissaa.

Tuun kertoo myöhemminlisää.

Sairaslomalle???

Kävin eilen kuraattorilla. Sain oikeesti kerrottua suoraan että mulla on paha olla. Hän ehdotti mulle että psyka vois tehä mulle lähetteen psykiatrille jotta se vois kirjottaa mulle saikkuu ja lääkkeet. Mutta tietty ensin täytyy tehä diagnoosi, mutta ei siinä kauaa mene.


Että sellasta. Toivottavasti ne ei saa tietää mun laihdutuksesta, mutta toisaalta oon nii läski ni mitäpä nuo epäilee

Tehdään maailmasta keijujen metsä

Tulin pitkästä aikaa tekee postausta koneella, koska oon yksin kotona ja kukaan ei siis oo näkemässä, että pidän jotain blogia.

Eilen koulussa jo aivan ekalla tunnilla tuli kamala ahdistunskohtaus. Halusin päästä puhumaan vaikka kuraatorin kanssa, mutta koska sillä ei ollu aikaa, lähin kotiin. No me sovittiin tällepäivälle aika ja yritän päästä siellä purkamaan itteeni. En haluaisi kokoajan olla "kipeenä" tai vastaavaa.



Pyydän anteeks jo etukäteen, että tässä postauksessa tuun melko varmasti hyppäämään asiasta toiseen ilman minkäänlaista yhteyttä.

Oon oikeesti niin kamalan väsynyt. Haluisin vaan itkee ja viiltää. Tunnen itteni niin yksinäiseksi, koska en oosaa ja pysty puhumaan kenellekkään aivan suoraan mun tunteista. Pelkään kaikkien reaktiota. R:lle haluisin kertoa, mutta tiedän sen, että hän ei kestäis sitä tietoa kuinka huono olo mulla on, sillä jos hän ei pysty mitenkään vaikuttamaan johonkin asiaan, hän suuttuu. R haluaisi pystyä aina auttamaan, muuten hän tuntee ittensä aivan hyödyttömäks. Vaikka toisaalta eihän hän olisi aivan hyödytön, jos saisin puhua hänelle suoraan.
Ainut syy miksi en viiltele, on R. Pelkään menettäväni hänet sen taki, koska muistan silloin joskus kun viiltelin, hän sanoi aina jokaisen uuden viillon jälkeen, että jos en lopeta niin hän jättää minut.
Kieltämättä en usko sitä, että hän jättäis mut. R suuttuis, se ois ihan varma, mutta tuskin jättäis. En tietenkään haluu ottaa riskiä.



Sanokaa mulle mitä mä teen. Oon hankkinu apua... tavallaan oon saanu sitä, mutta toisaalta se on täyttä paskaa, koska kukaan ei ota mua tosissaan. Haluan laihtua, mutta en pysty keskittymään tän helvetin masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Katon aina tuolla kaupungillakin kun ohi menee niin kauniita ja laihoja ihmisiä, mutta sitten minä. Jäätävä norsu kävelee keijukaisten keskellä.



Pysykää te keijukaisina ja älkää häpäiskö muita, yritän itekkin pitää nimeni sen merkityksen arvoisena.

~Höyhenistä kevyin~

En pysty tähän.
En jaksanu olla koulussa. Oli niin pahanolla.
Vajoan konoajan alemmas enkä uskalla huutaa sitä sanaa.

I'm fine

Mitä jos en enää jaksa. Kijottaisin elämälle irtisanomuksen. Olisin vapaa


Mulla on paha olla

Viikonloppu meni nopeesti tehden kaikkee mukavaa R:n kanssa. Oli ihanaa olla sen kanssa kaksin ja tehdä kaikkea kivaa vaikka asutaankin yhessä:)

Sairaalassa sanottiin että seuraillaan mitenkä se jalkojen tunnottomuus jatkuu. Jos jalat pettää tai tulee muita epäilyttäviä oireita niin takas. Mutta nyt on jalat ollu ihan ok mitä välillä tosi voimattomat. Kyl tää täst.

Oon laihtunu 500g mikä on positiivinen yllätys koska oon niin kauan jumittanu samassa painossa.

Masennus ei oo hävinny mihinkää. Päin vastoin... Se vain vahvistuu.

Uskalsin muuten kertoa R:lle mun tunteista. Vaikka kyllä se näköjää ties jo

Hyvät viikonlopunalut!

Hyvin alkaa munki viikonloppu.... Sairaalassa vietän nyt alustavasti vajaat 2h koska jalat on puutune ja osittain tunnottomat eilisestä lähtien.

Mites teillä?

En tiedä mitä ajatella. Haluaisin kertoa, mutta en pysty. Pelkään sitä vastausta.

Eilen tein sellasen masennustestin jota psykat käyttää. Siinä oli kysymyksiä 21 ja pistemäärien tulokset meni muistaakseni seuraavanlaisesti:
1-9. Ei masennusta
10-18. Lievä masennus
19-29. Keskivaikea masennus
30-63. Vaikea masennus

Pistemäärä jonka sain siitä oli 62.


Ruokahalu ei onneksi ole enään niin suuri kuin aikaisemmin. Makean nälkä iskee kylläkin lähes joka päivä, mutta sen lievitän oikealla hunajalla. Se on sentään terveellisempää kuin jotkut karkit. (Hunajan on todettu joissainmäärin myös edistävän laihtumista)

Haluaisin että joku ulkopuolinen kommentoisi mun ulkonäköä rehellisesti, sillä en tiedä millainen olen. Näen itteni vastenmielisenä, hieman hoikemmalta mutta siltikkin aivan liian suurelta. Paino ei tunnu vaan lähtevän.

Tarvitsen harrastuksen jonka avulla lähtis kaloreita, mutta ei siinäkää oo esteenä mikään muu kuin aika ja raha. Muuten menisin niin mielelläni tanssimaan showtanssia!

Pitäkää mulle peukkuja että pääsisin painossa alaspäin!

Olenko yksin?

Joidenkin mielestä toi otsikko saattaa kuullostaa oudolta koska onhan mulla poikaystävä, J ja P.
Mutta tunnen olevani yksin.
Yksin omassa pienessä ja sairaassa kuplassa.
Tunnen ehkä sen takia olevani yksin, koska R:lle en uskalla puhua mun sairaista tunteista. J:tä en halua huolestuttaa, koska hänellä on itelläänkin niin vaikeaa ja P:lle on turha selittää tommosesta mitä mä tunnen, koska hän ei ymmärrä tai osaa sanoa niitä oikeita sanoja mulle. Hänen suustaan tulee vain faktat ja "järkipuhe" naamalle, mikä joskus saattaa satuttaa.

Eipä mulla siis oo oikeen ketään kelle puhua.

Pelottaa taas tää syksy. Se on niin masentavaa ja ahdistavaa aikaa. Mikä pahinta (?) viiltelynhalu kasvaa silloin.


Hörpin kahvia ja mietin äskeistä mitä kirjotin, niin se on. Pelkään syksyä, mutta osittain jollain sairaalla tavalla nautin siitä.

Synkkyys - aivan kuin minun mieli
Sade - aivan kuin minun kyyneleet
Putoavat lehdet - aivan kuin minun voimat
Kylmyys - aivan kuin minun tunteet

En tiedä mistä nuo vertauskuvat(?) tulee, mutta mulla pyörii paljon tuon kaltaisia päässä, ja minulla on tapana silloin tällöin kirjoittaa niitä ylös minun pieneen rumaan vihkoon.

Anteeks mitä!

Kävin reissussa viikonlopun aikana.

Siellä mulla oli mielessä hyvä ajatus, mistä kirjottaisin tässä blogissa, mutta arvatkaa vaan muistanko.

Aikasemmin kävin psykalla juttelemassa, mutta enään en voi sitäkään tehdä. En halunnut uutta aikaa sinne, koska se aliarvioi mua ja mun tunteita.
Oon puhunu sille suoraan mun tunteista ja varsinkin ahdistuksesta, mutta arvatkaa mitä se mulle sano!

"En mä ymmärrä että jos sua ahdistaa, niin miten sä sitten koulussa voit käydä tai ylipäätään tehdä mitään"

ANTEEKS MITÄ! Sano vaa suoraa ettei sulla ole halua auttaa mua...
Ja ennen tota selitin sille just sen miksi mä käyn koulussa. Ja syy oli se, että haluan koulutuksen. En myöskään jaksa sitä stressiä niistä luvattomista poissaoloista ja tekemättömistä tehtävistä niin kuin viime vuonna. Toki mä voisin lintsata ja itkee ja viiltää vaan kotona, mutta ei se mua auta.

En oo ikinä käyny noin huonon psykan luona!

Mutta joo. Ahdistunein ja aina vaan entistä masentavin mielin mennään. Laihtumiseen en oo oikein jaksanu keskittyä. Voisin itseasiassa pitää pienen tauon. Pääasia ainakin etten liho.

🕳

En yhtään tiedä enään mitä mä tänne kirjottaisin.

Putoan vaan kokoajan alas päin ja takaisinpääsy on lähes mahdotonta.
Junnaan vaan paikallaan tän painon kanssa, taino en oo varma kun en omista vaakaa, mutta luulisin kuitenkin näin. Peilistä näen kokoajan ruman läskikasan.
Joskus peilikuva miellyttää, mutta sekin on todella harvoin.

Toissapäivänä R sanoi kauhuissaan katsoessaan jotain kuvaa minusta, että mun kylkiluut näkyy. Mutta mun mielestä ne oli vaan mun matsamakkarat.
En kyllä tiedä, mitä ajatella tuosta.

Tänään mulla on ollut hieman huimaava olo. Välillä en näe edes kunnolla. En kylläkään tiedä mistä johtuu, mutta hällä väliä.

Halusin vaan mainita, että mun suosikiksi on noussut Marlin hedelmäinen smoothie. En ole koskaan varsinaisesti edes juonut smoothieita, mutta yhden maistamisen jälkeen voisin vain elää tuolla.
Joo, siinä on kylläkin 50kcal per 100ml, mutta en voi vastustaa sitä. Ainakin saan vitamiineja ja hyvän mielen.

Mutta viiltely on edelleen mielessä kokoajan. Olisi niin houkutteleva tehä pari viiltoa. Mutta yritän pysyä vahvana. Mutta kauanko pystyn? En tiedä...

Haluan kirjoittaa tarinani käsiini ja lähteä

Mun maha on pienentyny, mä laihdun!

Mutta masennus painaa ja ahdistus kuristaa...

Pikapurkaus

Mulla on kamala olo. Väsyttää niin paljon, että meinaan nukahtaa pystyyn. Masentaa ja päässä liikkuu kaikenlaisia huonoja ajatuksia. Eräs asia on niin suuri houkutus, mutta yritän jaksaa painia sitä halua vastaan. Se ei auta tuskaan muuta kuin aivan hetken.

Pitäis jaksaa koulussakin käydä, mutta voimat on vaan niin lopussa. Ei ole väliä joisinko kaksi kannullista kahvia, silti nukahdan melkein pystyyn.

Nään taas tosi huonoja unia, eikä nukkumisesta tule mitään. Aamulla herätessä en ole levänny. Olen koko ajan väsyny.... Aamulla, päivällä, illalla ja tottakai yöllä. En vaan ymmärrä miksi olen kokoajan väsyny.

Miltä masennus/ahdistus tuntuu?

Masennus eli depressio on yleinen sairaus, josta kärsii jossain vaiheessa elämäänsä viidesosa suomalaisista. Masennukseen liittyviä riskitekijöitä on monia, sekä perinnöllisiä, että ympäristötekijöitä. Itsetuntovaikeudet, stressaavat elämäntapahtumat, yksinäisyys, lapsuuden aikaiset traumat, alkoholin, tupakan ja huumeiden käyttö sekä tietyt persoonallisuuden piirteet saattavat altistaa masennukselle.

Syy miksi mulla on masennus tai mistä se on lähteny, ei tiedetä. Se vaivaa mua lähes joka päivä ja se näkyy suurimmaks osaks siten, että olen laiska ja alakuloinen. Masennus vaikeuttaa asioiden päättämistä ja ylipäätään kaiken aloittamista. Mulle on suuri kynnys aloittaa ihan mitä vaan. Oon joskus ollut itsetuhoinen masennuksen takia, mutta nyt oon onnistunu olemaan satuttamatta itteeni.

Ahdistuneisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäkestoista, tilanteeseen nähden liiallista ja selvästi normaalia arkea haittaavaa ahdistusta. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä on jatkuvasti huolissaan jokapäiväisistä asioista sekä tulevaisuuden tapahtumista. Ahdistuneisuushäiriön keskeisiä oireita ovat mieltä hallitsevat ahdistuneisuus, jännittyneisyys ja pelko.

Ahdistuneisuus on aivan uusi juttu mulle ja se on alkanut vasta tänä vuonna. Sen tunnistaa siitä, että kouluun lähteminen on vaikeaa, koska tiedän siellä olevan todella paljon tuntemattomia ihmisiä, jotka kattoo mua koko ajan. Bussitkin on jotain aivan järkyttävää taikka pienet kaupat. Ahtaissa tiloissa jossa tuntemattomat ihmiset on tosi lähellä mua, on sama asia kuin joku kuristais mua. Ahdistus siis mulla tuntuu kuristamiselle, oksettavalle, huimaavalle, kuumalle ja myöskin sydäntä hakkaavalle. Se vaikeuttaa tosi paljon, sillä menen joka päivä kouluun bussilla, koska sinne on liian pitkä matka kävellen tai pyörällä.

Tavallaan on tosi vaikeaa kertoa miltä masennus tai ahdistus tuntuu, mutta sen osaan sanoa, että hyvälle se ei tunnu. Varmasti jokainen tietää mitä minä tarkotan näillä esimerkeillä, joilla on myös masennus ja/tai ahdistuneisuushäiriö.

Mitä kuuluu?

Laihdutus menee kai ihan mukavasti. Ainakin maha näyttää litteänmälle.

Alan luultavasti käymään uimassa joka perjantai yhen kaverin kanssa, niin se on ihan hyvää treeniä eikö?

Tuntuu melko vaikealle tulla välillä kirjoittamaan tänne, koska en kuitenkaan pysty kertomaan mitään ilouutisia. Valitan vaan aina, mutta sellanenhan mä oon.

Viiltelyn halu on kasvanu ja se on mulla lähestulkoon joka päivä mielessä. Vielä en oo kuitenkaan siihen ryhtyny. Pikemmin tyydyn itseni lyömiseen tai muuten vaan huutamiseen.

Oon pahoillani tästä etten ole postaillu usein tai saatikka kunnollisia postauksia. Masennus ja ahdistus on vaan niin suuri.

Mutta ehdottakaa joku postaus minkä haluisitte nähdä. ( Tiedän, pitäis tehdä se päiväni kuvina postaus, mutta se on niin hankala tehdä kun täytyisi laittaa kuvat koneella ja otan ne aina puhelimella, niin mulla ei oo ikinä tarpeeks aikaa vekslaukseen ettei R näkisi.)

Elikkä uusia postausehdotuksia!

Koittakaa jaksaa!

Läskiahdistus

Oon niin epätoivonen. Olen jatkuvasti yksin ja ihmiset tuijottaa.

Ahdistaa koko ajan. Haluaisin niin kovasti lähteä, mutta en voi. En saa käydä tätä vuotta yhtä surkeesti kun kävin viime vuoden.

Haluan puhua psykalle, mutta mulla ei ole enää sen numeroo ja en uskalla mennä pyytämäänkään sitä keltää. Tavallaan haluan apua, mutta jos saan apua, niin oon perheessä huomion keskipiste enkä mä halua sitä.

Tästä tulee kyllä tosi sekavaa tekstiä, mutta niin on mun päässäkin kaikki sekasin.

Mun täytyis ottaa tänään passikuvat, mutta pelottaa ottaa ne. En ees oo laihtunu tarpeeks, että musta vois ottaa kuvia.

Laitoin kyl tänää huulipunaa ja tein hieman huolellisemman silmämeikin kun yleensä, mutta pelkään silti että se passikuva epäonnistuu täydellisesti. En myöskään tiedä miten laitan hiukset. Auki vai kiinni. Jos ne on kiinni naama näkyy niin kunnolla, mutta hiukset auki näytän tyttömäisemmältä. En tiedä. Kai mä joudun vessassa kokeilemaan 1,000000 kertaa, mikä on paras.

Tässä koulussa on ainoastaan 1 hyvä puoli. 

Syömättömyys

Täällä mä en syö kokoaikaa ja muutenkaan yksin ollessa en halua mennä ruokalaan.

Kerroin yhdelle vanhalle tutulle siitä, että mua mietityttää kuinka kerkeän koulusta suoraan autokouluun. Heti ensimmäinen lause olikin sitten " Millon sä sit syöt? Meinaatko olla koko päivän syömättä?" 

Ton lauseen jälkeen mua alko hymyilyttämään väkisin ja halusin vastata siihen: " Joo, niin mä ainakin laihdun ja musta tulee laihempi kun sinä". Mutta mikä mun vastaus sit oikeesti oli:" En, kai mä teen eväät mukaan aamusin"

Tääll on vaan niin kamala kattoo kaikkia niin laihoja ja kauniita ihmisiä. Tavallaan se antaa motivaatiota, mutta mä ahdistun kun tiedän että oon ruma ja läski.

Koulu alko, ahdistus kasvaa ja itku nousee kurkkuun.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa. Miten mä voin olla  näin ahdistunu ja masentunu.

Huudan.
Huudan niin kohvaa, että tunnen äänihuulieni melkein repeävän.
Mutta kukaan ei kuule.
Olen yksin.
Hiljaisuus vallitsee kaikkialla, paitsi mun pään sisällä...
Siellä käydään sotaa!

Haluan viiltää ja repiä hiukset päästäni! Mä oon vaan niin kamalan loppu, mutta ei sitä kukaan huomaa.
Oon niin saatanan väsyny tähän elämään. Ei täällä oo muuta kuin ahdistus ja stressi sekä niiden mukana tulevat muut ihanat vaivat.

Mulla pitäs olla kaikki hyvin.. Onhan mulla mies, koti ja nyt pääsin autokouluunkin, mutta silti jokin on vialla. Haluan täydellisyyttä, tai lähestulkoon sellaista, mutta se nyt on aivan mahdotonta.
Laihuus ois ihan ykkönen. Voi että kun olisin laiha, mutta ei! Oon 50kg 168cm oleva läski!!!!!!
Te ette arvaakkaan kuinka paljon vihaan itteeni. Olen niin saatanan oksettavan näkönen!!!

Mä en vaan jaksa.

Olispa kaikki hyvin...             Minulla.... Tällä hetkellä haluan vain pois

Pääsin tänään va'alle. Näky ei ollu ihanteellinen, mutta sinne päin mennään.... -1kg.


Hyviä uutisia on myös se että pääsen maanantaina aloittamaan autokoulun.

Pitkää tekstiä en sitten taaskaan tee, koska oon lomalla ulkomailla, mutta kyllä niitä pidempiäkin vielä tulee :)

Tunteella mennään

Tunnen että oon laihtunut, ainakin maha on litteämpi vaikka onkin turvoksissa.



Tulin ilmoittamaan että hengissä ollaan

Voi ELÄMÄ

Elämä on niin saatanan turhaa. Sä synnyt-opit kaiken tarpeellisen-meet töihin-jäät eläkkeelle jonka aikana muistelet vanhoja aikoja-sitten kuolet.
No mitä järkee, varsinkin kun monet ihmiset kärsivät tuon ajan keskellä. Ihmiset masentuu ja ahdistuu ja menettää toisia ihmisiä. Turhaa.

Mä olen kokoajan niin kamalan itkunen. Haluaisin itkeä jonkun olkapäätä vasten ja kuulla sanat :"Tiedän että suhun sattuu ja mä aion pysyä sun tukena". Mutta en kuule sitä. Pikemminkin kuulen valitusta siitä, että en tee mitään.
Mutta miksi? Koska oon vitun ahdistunut ja masentunu enkä joka minuutti haluis hengittää.

Mitenkä laihdutus?
Kiitos hyvin, oon laihtunu jo puolitavoitteeseen ja hyvää matkaa menossa tavoitteeseen.
PYH! Paskan marjat. Samassa luvussa jumitan. Tai voihan se olla että oon lihonnukkin, en omista vaakaa.
Maha on turvonnu koko ajan ja se oksettaa mua, vihaan mun peilikuvaa!


Anteeks kielenkäyttö ja turhamainen postaus, pakko vaan rustata tänne... Joska välttyisin itteeni rustaamisesta

Pieni kourallinen jotain mysliä ja teetä ilman sokeria
(vois yrittää vetää pari päivää näillä siten että joka päivä tämä annos)

Jumissa

Aurinko paistaa ja on hellettä, mutta mä istun sisällä. Niinhän mä oon tehny koko kesäloman ajan.
Yleensä mun tavoite kesällä on saada kunnon rusketus, mutta tänä kesänä se ei ole onnistunu. Se ärsyttää mua niin paljon, sillä ilman rusketusta näytän kuolleelle rotalle.
Syy minkä takia en oo ollu ulkona on se, että ootan aina kunnes R tulee kotiin, ja sit kun hän tulee ni väsymys on jo molemmilla niin suuri, ettei kumpikaan jaksa lähteä mihinkään, tai jos jaksais, niin sillon aurinko on pilvessä tai sataa.

Päivät siis vaan liukuu mun käsistä ja mä olen jumittunut paikoilleni. Olen niin pettynyt itseeni, että haluaisin oksentaa.

Olispa mulla joku kenen kanssa viettää kesää, niin kuin silloin pienempänä...

Luovuttaakko?

Pitäskö antaa periks. Kaikelle. IHAN kaikelle. Oon niin tavattoman väsyny fyysisesti että henkisesti. Mulla ei oo voimia tehä mitään ja painon jumitus vituttaa niin paljon. Haluisin alkaa kirjottaa taas omaa tarinaa, mutta en uskalla. Mutta saahan nähä mihin tämä väsymys ja turhautuminen minut vie.

Eilen pyysin R:ää kuvailemaan suoraan mun kehoa. Ei sanonu muuta kun että ei tiedä, hyvä niin kauan kun maha ei jää eteen. En tiedä miten tulkita. Läski. Just, se se oli... Oon läski.

Haluan kadota
Haluan pois tästä vastenmielisestä kehosta

Haluaisin vaan kulla ne sanat: Wau Ootko laihtunu.
Mutta tuskin sitä päivää tulee...

Kummosempaa postausta en jaksa tehä

SÄÄLITTÄVÄ

Mieli on maassa ja tekis mieli oksentaa.

Peilikuva on jotain niin kamalaa. En osaa laihtua, koska oon helvetin porsas. Viikonloppuna söin ihan hirveesti ja enkä tietenkään pystynyt lopettamaan ajoissa, joten tässä sitä ollaan.
Mulla alkaa olee pikkuhiljaa sellanen tunne, että näännyttäminen on paras keino. Eli aloitan tänään sen kokeilun.


Ainoot asiat mitä suuhuni voin pistää teen ja veden lisäks on salaatit tai hedelmät, mutta niissäkin vain kevyet sellaiset.
Mutta tää saa alkaa paastopäivällä.



Välillä en tiedä edes mitä mun ympärillä tapahtuu. Mä olen aivan kuin toisessa ulottuvuudessa. Sumun keskellä.

Tavallaan haluaisin, että R tietäis mun olosta ja muutenkin kaikesta mitä tunnen. Mutta en uskalla kertoo. O hell no. Se ei ymmärtäis. Parempi on vaan pysytellä omassa pienessä sairaassa kuplassa.
Mutta entä itsetuhoisuus. Mulla on pyöriny jonkun verran sellasia ajatuksia, mutta mitään en oo kuitenkaan tehny vielä

Mä oon niin helvetin epäonnistunu! Mitenkä mä voinkaan olla tällanen surkimus.

Mulla ei riitä edes sanat kuvailemaan sitä, kuinka pettynyt oon itteeni. Haluun vaan olla laiha ja kaunis. Mutta ei. Läski mä oon ja kärsin ahdistuksesta ja masennuksesta. Tai niin mä luulen, vai onkohan sekin pelkkää sairasta harhaa.

Hullu mä oon.

Uupunut

Mä vihaan itteeni!
Oon läski ja ruma. Maailma ja elämä on ihan turhaa.
En tiedä mitä tehdä.
Vihaan tätä!!!

Katselen mun arpia.
En tunne häpeää enkä kadu
Olen osittain ylpeä niistä
Ne kertoo mun tarinaa, mutta ainoastaan minä osaan lukea niitä, ei kukaan muu.

En tietenkään voi kieltää sitä, ettenkö haluaisi tehdä niitä lisää Mutta se olisi aivan liian suuri riski ja en halua myöskään menettää kaikkea. Se olisi niin varmaa, että mun ympärillä olevat vähäisetkin ihmiset häviäisivät, jos palaisin takaisin.

Pahoittelen sitä, että en ole laittanut tänne kunnollisia postauksia. Olen vaa ollu niin pohjalla nämä muutamat päivät ja en tiedä milloin pääsen takaisin ylös.



Olen miettinyt, olenko täysin kunnossa?
ET!
En niin, mutta välillä tunnen itteni aivan terveeksi. Ja terveellä tarkotan sitä, että ei ahdista eikä masenna. Mutta nytten taas oon jatkuvasti allapäin. Ja se mitenkä muut huomaavat sen.... Oon hiljanen ja aina kun joku kysyy mikä on niin he saavat vastaukseksi: Ei mikään, oon vaa väsyny.
Sitten on myöskin pyörinyt se ajatus päässä, että haluaisinko mä edes parantua, en mä osais elää normaalisti vai osaisinko, oonhan ollut tässä ongelmassa kauan. En tiedä. Täytyy vaan keskittyy laihduttamiseen ja tavallaan toivoa etten retkahda mun tarinan kirjoittamiseen vaikka se houkuttavalle kuulostais.

Mun mieliala heittelee. Välillä oon tosi ilonen ja sitten taas masentunu. Tää on tosi turhauttavaa. Laihdutus menee ihan hyvin, mutta ahdistaa joka päivä

Söin aamupalan: paahtoleipä, kananmuna ja pekonia.
Ja nyt kaduttaa. Oksettaa ajatus, että söin jotain niin lihottavaa ja epäterveellistä.

Maha on kylläkin pienentynyt ja paino on laskenut hieman, mutta pelkään sen tulevan takas. Täytyy vaan juoda kokoajan vettä ja syödä hedelmiä.


Päivitystä:

Päivän mittaan söin vielä yhen leivän ja omenan. Eli päivä meni ihan ok. Tunne on ainakin ihanan kevyt<3

Mä en jaksa, mutta on pakko...

En saa epäonnistua

Mittasin eilen mun reidet ja viimemittauksesta ne on pienentynyt 1cm, mikä on mulle melko paljon. Tai ei se kyllä oo paljon, mutta se on merkittävää mulle, koska haluan nähdä edistystä ja nyt näin sitä.

Syömisetkin on menny hyvin. Syön joka päivä, mutta vähän. Pysyttelen kokoajan alle 600 kcal. Välillä tietty saattaa mennä yli, mutta harvoin. Se on yleensä sillon kun joku muu päättää mun syömisistä.
Esimerkiksi klo 15:00 asti ei oo ketään kotona, joka voisi vaikuttaa mun syömisiin.

Ei mulla muuta. Hyvillä mielillä mennään vaikka välillä ahdistaakin ja haluaisin kadota.

Nyt oon onnistunu pitämään itteäni hieman enemmän kurissa. En ole mättäny suuhuni kaikkea mitä vaan voi syödä. Oon syöny vain jos on ollu pakko.

Eilen söin 2 kalapuikkoa ja pari pientä uuniperuna lohkoa, omena ja yksi lettu(jonka suurimmat ainekset oli jauho ja kivennäisvesi)

Oon ajatellu tehä päiväni kuvina postauksen, mutta mun elämässä ei oo tapahtunu nyt mitään, että olisin pystyny tekemään sellasta postausta.

Masennus painaa ja luulen näkeväni välillä vilahduksia, mutta tiedostan että se on vaan harhaa.


Ei mulla muuta, ajattelin vaa ilmottaa että täällä ollaan vielä...

Oon täys surkimus. en vaan osaa laihtua. Vittu ku oon niin läski!!! ja silti mä vaan syön ja syön!

Tän päivän mä aion vetää max 200 kalorilla


Anteeks taas huono ja lyhyt postaus. Oon vaan niin jumissa ja välillä haluaisin vaan kadota

Tyhjyydessä leijuen

Tunteet...

Ilo

Suru

Viha

Huolestunut

Ne on kadonnu. Aivan kun en tuntisi mitään. 

Osittain se tuntuu turhauttavalle, mutta toisaalta se on van hyvä asia. Enpähä unne niin paljon kipua.

Masennus, ahdistus, paniikkihäiriö... mitä näitä kaikkia on. 

Yleensä ajatellaan, että masennus iskee yleensä siinä syksyllä ja loppuu kun alkaa kevät ja kesä. 

Mulla on ollut silleen moneen kertaan, tai itseasiassa joka kerta, mutta ei enään. Muistan vieläkin miten pelkäsin viime kesän loppupuolella sitä masennusta, että se alkais taas. 

No sillon se ei onneks alkanu, mutta oon huomannut, että masennuksen mukana on tullu nyt tänä kesänä myös ahdistus. Tai se tais itseasiassa olla niin päin, että eka ahdistuneisuus ja sitten masennus. 

Okei tosi tärkeetä.

Eilen käytiin leffassa R:n ja sen tädin ja sedän kaa. Käytiin kattomassa The Conjuring 2. Oli mielestäni hyvä, ainakin sen perusteella mitä nyt uskalsin kattoa. 

Mua pelotti eniten juurikin se, että alan näkemään jotain asioita joita ei ole olemassa.

Syömisten suhteen en haluais erityisesti kommentoida, koska ne on mennyt niin surkeesti. 

Oon kylläkin syönyt ainoastaan yhden aterian päivässä, mutta sitten päivän mittaan oon napostellut. Tästäkin päivästä tulee niin vaikea, koska oon menossa yksille synttäreille, niin siellä on kaueesti ruokaa ja paljon katseita, jotka käskevät syömään. 

Siitä syystä en aio syödä mitään ennen niitä juhlia.

Eilen kun tultiin sieltä elokuvista, niin näin keskustassa niin kauniin tytön. Se oli niin kauniin laiha ja sen jalat ei koskettanut toisiaan. 

Sitten tulikin jo kamala olo kun tunsin itteni nii jättimäisen kokoiseksi läskikasaksi.

Haluan nukkua nukkua nukkua... Tai miks ei vaa hävitä niin kuin tuhka tuuleen.

Vielä joku päivä. Eikö?

Hiljainen kuiskaus

En tiedä mitä sanoisin. Mun elämässä ei tapahdu lähestulkoon mitään. Okei sisko on käymässä, mutta muuten...

Ajatuksia pyörii päässä, mutta samalla siellä on ihan tyhjää. Kuulen ainoastaan hiljaisia kuiskauksia, jotka käskee olemaan syömättä, varsinkin eilisen jälkeen, koska söin "normaalisti". Nyt kuitenkin maha kurnii mikä on hyvä asia.

Päivän suunnitelmissa olis alkuun ainakin mennä ottamaan aurinkoa, mutta taidan pitää ihan vaatteita kunnolla päällä. En uskalla olla bikineissä, jos joku saattaiskin huomata mun ihnottavan vartalon.



Kertokaa millaisen postauksen tekisin.

Pää lyö tyhjää. Olo on siedettävyyden äärirajoilla.

Hullu

Eilen kävin siskon kanssa American Diner:issa. Ostin sieltä hampurilaisen ranskiksilla, mikä oli iso virhe. Ja mä söin sen kokonaan!!! Onneks mä olin sentään pyörällä liikenteessä ni sain ainakin osan niistä kaloreista poltettua.



Oli tosiaan ihan mukava nähdä tätä siskoa, Tänään tulisi sitten toinen sisko meille yökylään, koska muut lähtee mummolaan.

Eilen illalla makoiltiin R:n kanssa sohvalla katsoen Kätilö-elokuvaa. No olin ilman paitaa, kunnes R: taas huomautti siitä että mun kylkiluut näky niin hyvin. No tottakai ne näkyy kun oon makuullani. Mutta toisaalta oli kiva kuulla se lause. Ainut ongelma on vaan se, että pelkään R:n tajuavan jotain. Hän on meinaan alkanu huomauttelemaan mun syönnistä ja muutenkin jos sanon etten haluu syödä, niin vastauksena tulee " et kai sä taas ajattele että oot läski ". Kyllä. Kyllä ajattelen.
Mä en vaan ymmärrä miten R tai J voi syödä niin paljon ja silti molemmat on niin laihoja/timmissä kunnossa.



Mun mielialakin on ollu viimeaikoina niin maassa. Mikään ei onnistu, eikä myöskään kiinnosta. Nään öisin painajaisia milloin mistäkin. Tänään näin painajaista R:ästä.
Tiedätte varmaan kaikki sen kun unessa näkee painajaista, niin se on tosi pelottavaa, mutta jos alatte kertomaan siitä jollekkin, ni paskat se pelottava oli.
Mutta kuitenkin... Siinä unessa R:llä oli suu juuri samalla tavalla auki ja siis ilme oli aivan sama kuin tossa alemmassa kuvassa. En ymmärrä ollenkaan mikä sen unen idea oli, mutta R käveli vain mun ohi tollasella ilmeellä ja se tuntu niin aidolle. Onneks sitten heräsin siihen, menin R:n lähelle peiton alle ja nukahdin uudellee. Sillon se uni onneks loppu.



Okei joo oli tosi tärkee tieto toi uni, mutta ehkä se kertoo siitä, kuinka vitun sekasin alan pikkuhiljaa olemaan.
Olen meinaan alkanu näkee pienimuotosia harhooja(?). Esimerkiksi aikasemmin aamulla kun tiskasin, olin kattovinani että joku olisi kävelly meidän makuuhuoneen poikki. Siis kun meidän keittiöstä näkee suoraan vasemmalle makkariin.
Oon muutenkin nähny melko paljon kaikkee tommosta "liikehdintää".
Tää kerrostalo on muutenkin aika vanha, joten täällä välillä kuuluu joitain ääniä(?) joita sitten säikähtelen jatkuvasti.
En siis tiiä mistä tää johtuu. En normaalisti oo näin säikky tai heikkohermonen, mutta nytten oon vaan alkanu säikähtelemään kaikkea ihan kamalasti.

Oonkohan tulossa hulluksi.

Mä oikeesti pelkään.
En halua menettää järkeäni.

Ahdistaa vaan niin kamalasti!

Millon tää kaikki loppuu

Jaksaminen on nollassa.
Haluan viiltää, mutta syy miks en viillä on se, että en halua R:n jättävän mut.



Laihtuminenkaa ei onnistu. Mikään ei helvetti onnistu!!!
Kroppa on siedettävän näköinen ainoastaan tällee selällä maatessa, mutta silloinkin perse näyttää hirveelle.





Entä jos mä viiltäisin, jättäiskö R mua kuitenkaan. Onhan se ennenkin niin sanonu. Toisaalta en uskalla riskeerata. Meillä on nykyään niin paljon riitoja, koska mä en jaksa pitää kotia kunnossa ja sen takia tää paikka on kuin mikäkin roskalaitos.


Eilen riitelin kunnolla taas R:n kanssa ja sitten J:kin kysy mikä mulla on. Ja en tietenkään jaksanu alkaa muuta selitellä kuin paska pv, ni hän suuttu siitä, että en kerro tarkemmin. Ei sen puolee etteikö hänkään kerois aina kaikkee, mutta en vaa jaksa. Tahdon kadota.

Itken...


En kestä tätä! Mitä mä teen! Kun haluisin puhuu R:lle kaikesta, mutta tiedän että se ei ymmärrä. Suuttuu vaan koska sillon se tuntee ittensä nii turhaksi kun ei osaa auttaa mua. Sille muutenkin on niin kamalan tärkeetä, että sen tyttöystävä olisi kaikin puolin terve. Eli mukavat paineet.

Alkaa pyörryttää.

Anteeks huonosta postauksesta. Ajatukset on päässä aivan sekaisin, varsinkin kun ne huutaa.


Ahdistaa.
Seinät katuu päälle.
Haluan pois

Oon turha ongelmajäte, ei muuta

Tänään en oo syöny lähestulkoo mitää ja tuli käveltyä 16km ja kerroksia nousin ylös 86kpl eli ihan hyvin eikö?

No ei riitä

What if...

Tarviiko kukaan mua?
Tulisko kellekkään ikävä jos lähtisin?

Epäilen vahvasti.
Olen turha ihminen, eiku enhän mä edes ole ihminen. Olen sairas tarpeeton turhuus.

Olo on niin yksinäinen...

Aamu alko taas itkulla ja on täydellisesti voimaton olo, josta seuraa taas sitten se, etten jaksa mennä töihin.

Pelkään menettäväni kaiken. En halua ! (Itku alko uudestaan)

Ryhdistäytyminen

Mun on pakko alkaa ryhdistäytymään, ei tämä paino muuten mihinkään katoa. Viikonloppuna kävelin kyllä monta monta kilometriä ja olin jatkuvasti liikkeessä, mutta ei sekään mitään hyödyttänyt, kun jatkuvastii oli jotkut juhlat joissa oli pakko syödä, etten herättäis turhia epäilyksiä.

Tosiaan varovaisuus on suuri osa-alue mitä missä mun täytyy ryhdistäytyä.
Eilen R kysyi multa pitäisikö mennä kauppaan ostamaan leipää, jotta saisin ottaa töihin mukaan syötävää. No vastasin siihen, että ei tarvii koska ei sitä kukaan syö, niin sitten R vain kauhistu ja kysyi ettenkö syö töissä mitään. Sanoi vain sitä, että jos hän olisi niin kauan syömättä, niin pyörtyisi varmasti kokoajan.



J anto taas niin paljon motivaatiota olemalla täällä, koska hän ei syönyt melkeen ollenkaa, treenas vatsoja vähän väliä ja sitten hän on niin kauniin laiha.

Tänään aloitan luultavasti jonkun dieetin, mutta minkä?



Tämä voisi itseasiassa olla aika hyvä, mutta oon melko varma, että en onnistu vetämään sitä loppuun saakka. Se helpottaa tietenkin tätä dieettiä, että mulla ei ole varaa ruokaan ja jääkaappi alkaa olemaan jo melko tyhjä.
Eli, aloitan tämän dieetin tänään. Yritän syödä maksimissaan annetun kalorimäärän, mutta jos vain mahdollista, niin syön vähemmän.

Anteeksi, että olen niin huonosti postaillu ja jos postaillu niin kirjoittanut todella vähän. On vaan ahdistanu ja masentanut niin paljon, etten ole jaksanut tulla pahemmin postailemaan. Sen olen tullut kertomaan minipostauksillani, että olen hengissä.
Nyt kun mietinkin kuinka läski oon ja että en saa pudotettua painoa, iskee kamala ahdistus ja haluaisin huutaa ja olla lähtemättä töihin, mutta nyt on vaan lähettävä. Saan siellä syötyä omia kaloreita.

100000000000 kcal ylitty...

Läskiläski!

Häpeisit vittu ittees

En keksi otsikkoa, mutta ei se kai oo oleellista, niiku ei mikää muukaa, paitsi kevyin mahdollinen kauneus.

Eilen onnistuin olemaan syömättä koko päivän lukuunottamatta paria viinirypälettä. Tänään taas oon syöny normaalisti, jotta saisin aineenvaihdunnan taas vauhtiin.

J on nyt ollu meil pari pv ja lähtee maanantaina. Syömisen kontrolloiminen on sen takia haastavaa, koska se alkaa epäilee nii helposti.
Käytiin tänää J:n kanssa kaupunkissa muutamassa vaatekaupassa. Käytii myös syömässä hesessä( mikä on mun pahin painajainen) ja sit jälkkäreil käytii kissakahvilassa. Eli päivän kalorimäärä on n. 1000 kcal. Ajatus oksettaa. Hyi helvetti miks mun piti syödä noin paljon !!!!! Enkä edes voi oksentaa koska ensinnäkin kaikki kuulisi ja toiseks olis jo liia myöhäst.

Tietty me käveltii pikasta vauhtia sen 6km mut ei siinkää kaloreita lähteny kun vaan 265kcal luulisin.

Vihaan itteeni niin suunnattomasti!

Anteeks että petin sut! Mä vielä korvan tämän.

Äänetön

Haluaisin huutaa apua.
Haluaisin, että joku tulisi halaamaan mua ja ei sanoisi mitään.
Haluaisin, että mulla olisi mahdollisuus itkeä jonkun olkapäätä vasten ilman kysymyksiä.
Haluaisin onnistua.

Väsymys on aivan valtava. En jaksa tehdä yhtään mitään, mutta pakko on kohta lähtee töihin. ( Tiedän että päästän tänäänkin töissä parit kyyneleen mahdottoman väsymyksen ja surun takia.

Haluaisin päästä puhumaan psykalle, mutta en pääse vielä pitkään aikaan. Vasta kesäloman jäljeen. Psyka kyllä sano, että jos tulee huono olo ni voin lähtee terveyskeskukseen tai soittaa kriisipuhelimeen, mutta en halua. En halua, että kukaan läheinen saa tietää mun tilasta. En jaksaisi taas sitä vouhotusta ja silmätikkuna olemista.

En muista oonko koskaan kertonu tätä, mutta mulla on siis ollu masennus aikasemmin ja se on luultavasti taas uusiutunut ja mukana on tullut ahdistus.

2013 mulle tuli ensimmäisen kerran masennus ja se oli vakavaa. Kävin aluksi kuraattorilla sitten psykologilla ja sitten psykiatrilla. Sain lääkityksen ja söin niitä lääkkeitä pitkänkin aikaa kunnes sanoin, että nyt riittää.
En koskaan oo ollu osastolla (thank god) enkä kyllä aio ikinä joutuakkaan.

2015 mun masennus tuli uudestaan, mutta aavistuksen verran lievempänä, silloin sain taas lääkityksen, jota en syönyt kauaa, koska en tuntenut tarvetta.

2016 nyt sitten mun masennus on taas uusiutunut ja mukana on tullu ahdistus. Lääkärit on kyllä maininnu mahdollisesta syömishäiriöstä, mutta ei mulla mitään sellaista ole.

 Lähen nyt töihin

Failed at being human

Oon tosi väsynyt henkisesti ja fyysisesti.

Eilinen päivä meni täysin itku kurkussa kokoajan. Töissäkin päästin parit kyyneleet. 

Yleensä mä oon ihmisenä juurikin sellanen, joka ei itke mistään ihan pienestä, mutta nyt oon todellakin muuttunut. Meinaan itkee ihan jokaisesta asiasta ja tuntuu etten onnistu yhtää missää.

En tiedä laihdutuksen suhtee mitää. Tai siis tiiän miten laihduttaa, mutta se miten mä etenen. Oon varmasti lihonnu saatanasti. En vaa osaa olla ilman ruokaa. 

Mun päivät on suurimmaks osaks tällasia:

Herätys 5:30

Aamupala: Kahvi ja leipä (n. 130 kcal)

Klo 7 alkaa työt jonne pyöräilen 3,5 km (Oon kokoajan jaloillani ja teen töitä keskimäärin 5,5h per pv)

Tuun kotiiin ja syön ruokaa normaalin annoksen(?)

Eli tollanen on mun perus arki. Tietty teen kotiin tulon jälkeen muutakin kun syön, mutta se ei oo oleellista.

Mutta onko toi määrä liikaa?

Onko mulla mitään mahdollisuuksia laihtua tolla syömisellä ja liikkumisella?

Vai pitäskö mun poistaa jompi kumpi syöminen mun päivästä?

Niin paljon olis kysyttäväää, mutta keneltä mä saan vastaukset?

Haluan viiltää, mutta en voi... En saa.Eilen oli myöskin R:n synttärit. Mulla ei ees ollu sille lahjaa !!! Vittu oon niin paska ja epäonnistunut ihminen.


Jos joku haluaa tulla jutteleen mulle, niin saa tulla puhumaan mistä vaan.
hoyhenkevyin@gmail.com

Mun masennus/ahdistus ... Mikälie, on pahentunu. Tai jotai sinnepäi. Hymy on kadonnu ja itku on kokoajan lähellä. Viime aamut on alkanu itkulla ja päivät meinaa myöskin samaan loppua.

Oon vähentäny syömistä ja maksimi mitä päivässä syön on 600 kcal. Tietty kerran viikossa täytyy syödä enemmän jotta keho ei jäis säästöliekeille.

Eilen töissä alkoi ahdistaa niin paljon, että rupesin itkemään. En mä pysty olemaan töissä, en ainakaan nykyisessä. Ootan vaan tällähetlellä, että toi kahvila aukee, ni pääsisin kysyy oisko niillä vapauta vuoroja.

Eipä tässä muuta. Laittakaa postausehdotuksii

"Teit sä itelles ruokaa mukaa ja teit sä kahvii tai teetä itelles ja syöt sä?"

JOO JOO!

Hyi mä vaa lihoon lihoon LIHOON!!!!!

Näänytän itteeni mutta vaaka väittää muuta, en halua uskoa. En usko. Johtu varmaa märistä hiuksista, paljosta vaatteita ja yht'äkkisesti voimakkaammasta maan vetovoimasta.


Oon nyt kahtena peräkkäisenä yönä nähny unta siitä, että laihduin ja juuri viimeisimmässä unessa lääkäri sanoi mun painaneen 39kg (jota en tietenkää uskonu). Haluaisin jo päästä 4 alkavaan lukuun...

Maha taas huutaa nälkää. Ei tunnu missään.
Ääni päässä vain sanoo: Siinähän huutaa, sun täytyy laihtua vitun läski!!! Tajuutko sun täytyy olla höyhenistä kevyin!!! En mä sitä nimee sulle turhaan antanu!!!


Tekis mieli itkeä! En halua pettää sua 

Käytiin R:n kanssa kaupassa. Ostettiin kaikkea lihottavaa.

En halua !!!

En halua retkahtaa !

Kello on kaks ja päivän saldo on 1 leipä eli n. 200 kcal(?)
Toivottavasti pystyn jatkamaan tätä rataa, koska en halua retkahtaa. Haluan vaan laihtua.

Oon nyt tän reissun aikana syöny melko vähän. Välillä päivät on saattanut mennä yhdellä lautasella salaattia. Mutta välillä annan itteni syödä normaalisti, jottei elimistö jää säästöliekille.

Haluaisin käydä vaa'alla, mutta en halua pettyä.

Tsemppiä kaikille!

300g

Paino 50,8kg - vaatteet n. 0,6kg = 300g painonpudotus päivässä.


 Enkö parempaan pysty 😔

15:19

Itkettää
    Itkettää
       Itkettää
          Itkettää


Itkettää!

Reissuun

Tänään tosiaan lähen sitten reissuun, joten en tiedä miten silloin pystyn postailemaan. Saatan siis olla viikon poissa niin pahoittelut siitä jo etukäteen.

Eiliset syömiset meni ihan päin p******ä. Tänään siis kun on pitkä matka edessä niin päätin olla tän päivän syömättä. Otan ainoastaan vettä mukaan, jotta saan mahan murinan pois tarvittaessa.

Eipä tässä muuten oo tapahtunut mitään ihmeellistä. Viime viikolla vai olisko ollu sitä edeltävänä, mun paino oli 50,5kg eli ei mitään muutosta. Tai siis onhan siinä muutosta sieltä 55kg:sta, mutta nyt vähään aikaan ei oo tapahtunu mitään. Oon siis aivan jumissa tässä.

Pahoittelen sekavaa tekstiä.

Kommentoikaa jos tulee joitain ideoita mistä voisin tehdä postauksen !

Ajatuksia

Aurinko paistaa ja niin paistaa myös mun mieli.

Oon ihan ok ilonen tänään. Haluaisin ainoastaan lipettaa laihdutuksen, mutta en pysty. Haluan olla laiha, mutta toisaalta haluan taas elää normaalisti laskematta kokoajan kaloreita.

Toisaalta taas on ihanaa nähä muutosta, vaikka sitä ei oo paljoo. Uskallan kuitenkin pitää tiukkoja paitoja koska korkeavyötäröisten shortsejen kanssa mun mount everest maha ei onneks näy.

Huomaan kylläkin että mun läheiset on huolissaan mun syömisestä ja ne kokoajan tyrkyttää mulle ruokaa. Maanantaina kun kävin yhdessä paikassa jossa R:n äiti on töissä, niin hän tarjos mulle keksejä, mutta en halunnu niin se kysyi heti että oonko laihiksella. Sanoin että en tietenkään. ( luultavasti kysyi sen takia että en viimekskään ottanu ruokaa kun hän mulle sitä tarjos)

Haluaisin olla vaan ulkona ja ottaa aurinkoo mutta on kokoajan kiire ja muutenkin kaikkeen tekemiseen tarvii rahaa.

Tänään mun päivä menee sillee että siivoon koko päivän vaikka lämpötilaks on luvattu 27 astetta!

Kaunis, nuori, nainen

Siristän silmiäni aavistuksen verran auki. Kirkasta. 
Kuulen laulua, linnun laulua. 
Nousen sängystä ylös maha kurnien. 
Laitan kihartimen lämpeämään. 
Teen pikaiset kiharat ja laitan luomiväriä.
Haen kaapistani pitkän kukallisen mekon.
Astelen peloissani peilin eteen. 
Peilistä katsoo vastaan vieraan näköinen nuori nainen. Nainen näyttää kärsineeltä. Elämän koetteluksen jäljiltä. Mutta nainen on kaunis, hän on laiha.

Syömisiä

En ymmärrä. Pikkuhiljaa täällä alkaa kaikki pakottaa mut syömää. Ei nii oo kukaa ikinä tehny ni miks nyt?

Eilen olin yhen tutun luona ja sitten se sanoi tosi totisena ja käskevästi että menisin lämmittämään itelle ruokaa. ( ennen sitä oli hän pari kertaa mua kehottanu syömään)
Eipä siinä muu auttanu kun mennä ottamaan vähän.

Toissapäivänä en syöny muuta kuin pari ranskan pastillia ja 3 myslikeksiä.
Eilen sitten jouduin syömään yhden kakun palan, koska oli mun viimeinen työharjoittelupv ja ne tarjos kakun. Illalla sitten piti tosiaan syödä sitä ruokaa vähän.

Tänään yritän sitten myös päästä vähäsellä syömisellä. Ja ainiin, liikuntaakin on tiedossa, koska teen tänään suursiivouksen.

Sleep Walking

Tuntuu sille kuin kävelisin unissani kaikki nämä päivät, viikot, kuukaudet, vuodet.
Jokainen päivä on aivan utun peitossa. Välillä saattaa olla parempia päiviä, jolloin tunnen olevani elossa, mutta suurimmaksi osaksi kävelen ainoastaan unissani.

Tunnen kuinka maha huutaa ruokaa.
Mutta se on ainoastaan tunne.

Eilinen päivä olisi mennyt melko hyvin syömisteni suhteen, kunnes R pakotti mut syömään. Sanoin, että en halua syödä. Mutta tottakai sitä sitten täytyy pakottaa. Ja en halunnu hirveesti väittää vastaan, koska en haluu, että se luulee mulla olevan syömishäiriö. Eihän mulla edes ole.

Välillä kylläkin on hyvä tehdä silleen, että syö kerran vähän enemmän, koska se laittaa ruuansulatuksen toimimaan kunnolla, ja sillain laihtuu myös tosi hyvin.



Löysin yhen käyttämättömän vihon ja päätin alkaa sinne kirjoittamaan kaikki päivän syömiset ja ajatukset jne. Täytyy vaan piilottaa se tarpeeksi hyvin ettei R löydä sitä.

Mutta nyt on mun aika lähteä töihin.

Itsekuri

Itsekuri on hukassa.
Mua masentaa ja ahdistaa kaikki. Eilen itkin ja raivosin, koska en jaksa!

Mulla on niin kamala stressi kaikesta ja sitten ÄÄÄ!!! Pää hajoo!!!

Täytyy siirtää tota dieettiä vähä eteenpäin koska mun täytyy yrittää saada nää kulissit paremmin pystyyn ensin.

24.5.2016

Löysin eilen yhden uuden diettin jota haluaisin kokeilla.
Se olisi taas sellainen 10 päivän dieetti, jossa päivien syömiset menisi seuraavanlaisestI:

PÄIVÄ 1 Nestepaasto
PÄIVÄ 2 200 kcal
PÄIVÄ 3 Nestepaasto
PÄIVÄ 4 Nestepaasto
PÄIVÄ 5 500 kcal
PÄIVÄ 6 200 kcal
PÄIVÄ 7 650 kcal
PÄIVÄ 8 Nestepaasto
PÄIVÄ 9 Paasto
PÄIVÄ 10 250 kcal

Tiedän, että tosta haasteesta tulee tosi haastavaa :D Mutta aina voi yrittää.
Tän päivän pitäs jo mennä helposti, sillä menen klo 13 töihin ja olen iltaan asti. Muut päivät tuleekin sitten olemaan tosi haastavia, mutta täytyy vain yrittä jättää kaikki syömiset iltaan, sillä illalla mulla on kaikkein eniten ruuan himo.

Pahoittelen sitä että en ole kirjoitellut tai jos mun postaukset on ollu lyhyitä. En oo vaa tietyistä syistä jaksanu postailla pitkiä postauksia, ja ei kieltämättä oo myöskään ollu  mitään postaamisen arvoista.
Olen edelleen LÄSKI

Ainiin. Lähden ens viikolla reissuun, joten en tiedä kuinka säännöllisesti silloin onnistun postailemaan.

Odotan myöskin sitä, että menen kesätöihin, koska silloin on tiedossa paljon liikkumista ja fyysistä työtä, jolloin paino tippuu.

Mutta mä meen nyt suorittamaan kunnon kaloreita polttavan treenin!
LeT's gEt skInNy

14:57

Nälkä
Maha näyttää litteälle
Hymyilyttää

Et ole tervetullu

Masennus. Se on taas täällä. Mä tiesin, että mulla ei ole kaikki hyvin. Tottakai sen masennuksen sitten piti uudestaan tulla, just ku vielä kerkesin iloitsemaan että jes kokonainen vuosi ilman masennusta.

Tuntuu etten laihdu yhtää. Vaikka päivisin en syö melkeen mitään ni silti en huomaa muutosta. Kokoajan peilissä sama läski paska.

Haluan haihtua kuin tuhka tuuleen

Olen väsyny. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua. Oon jatkuvasti vösyny ja en jaksa tehä yhtään mitään. Psyka suositteli, että jättäisin työharjoittelun kesken, mutta en jaksa myöhemmin korvata sitä.
Olen edelleen kipeenä, mutta mun on pakko mennä töihin, koska muuten en kerkee korvaamaan kaikkia poissaoloja.

Mua on alkanu ahdistaa enemmä.
Eilen kävin vaa'alla ja luku oli sama mikä kauan aikaa jo sitten. Eli ei mitään edistystä. Mikä ongelma   Tässä on! Aivan! Oon vaa läski !

Pitäisi varmaan hankkia joku laihdutuskaveri, jospa sillo kaikki sujuis paremmin.
En tiedä.
En tiedä yhtään mitään.

Ahdistaa.

Kuulumisia

Olen nyt ollut kipeänä kolmatta päivää. Syömisien suhteen on mennyt ihan hyvin sillä mulla ei oo ollu kauheesti ruokahalua kurkkukivun takia. Mehujäätä olen kylläkin syönyt ihan kiitettävästi, mutta se ei onneks ole niin paha koska,

1. Se on kylmää, joka laittaa elimistön lämmittämään, jolloin taas kaloreita lähtee
2. Siinä on n.40 kcal
3. Se vie ruokahalun pois

Eilen käytiin R kanssa ostamassa mulle uus puhelin :) Tänään täytyisi vaan käydä Sonerassa hakemassa uus SIM kortti, koska mun nykyinen on liian iso.

Saahan nähdä miten voimat riittää, mutta kyllä se riittää motivaatioksi ja voiman lähteeksi, että sitten saan alkaa käyttää sitä uutta puhelinta.

Ajattelin tuossa, että kannattaisiko minun alkaa ottaa kuvia itestäni tietyin aikavälein? Ehkä silloin huomaisi paremmin tuloksen.

Toisaalta silloin alkaa ahdistaa ja masentaa jos ei näy minkäänlaista edistystä

Voisin alottaa kohta varmaankin jonkun uuden dieetin. Olisiko teillä jotain hyviä ehdotuksia mitkä teitä on auttanut?

Sanaton

https://www.youtube.com/watch?v=qsNt2fvoqz8

Tosta linkistä pääsee kattomaan YouTubesta yhen elokuvan, jonka juuri katoi.

Mielestäni se elokuva oli tosi hyvä ja osittain ihailtava. Loppu oli ainoastaan surullinen.

En pääse tänään lähtemään töihin, sillä oon kovassa kuumeessa. Toivon ainoastaan, että mun ei tartteis korvata niitä tunteja kesälomalla. 

Pitäisi lähteä käymään terkalla, jotta saisin sinne töihin saikkulapun näytettäväksi, mutta oon sen verran heikossa kunnossa, että voimat ei riitä lähteä sinne asti.

Sinällään on mukavaa olla kipeenä, että ei tee mieli syödä, mutta ei tämmönen kuumesärky oo kivaa.

Haluaisin jo ostaa sen vaa'an, jotta pääsisit punnitsemaan itteni ja näkemään olenko edistynyt lainkaan.

Tietämättömyyden tuska

Tuntuu sille kuin olisin laihtunut, ihan aavistuksen...

Viikonloppuna kun mun kaveri oli käymässä koski hän vahingossa minun lantion luita ja kysyi kovalla äänellä : "Mitkä noi on?"
En mä siihen vastannu mitään ja sitten tunsinkin hänen kätensä olevan jo minun kylkiluillani. Tönäsin hänen kätensä pois jonka jälkeen kuulin lauseen: " Ootpä sä laiha"
PASKANMARJAT!!! Mä mikää laiha oo!! Itse se mun kaveri on niin täydellisen laiha ja kaunis.

Tämä on niin hämäävää, kun en tiedä varmaksi olenko laihtunut vaiko en. Peilistä näen koko ajan
läskin,
ruman,
oksettavan,
itseni, mutta miksi sitten kuulen välillä tuollaisia kommentteja?



Päätin nyt syödä pitkästä aikaa aamupalan. Eli Elovena täysjyväkaurahiutale + valkosuklaa mansikka puuroa. Se on niin taivaallisen hyvää. Sillä pärjää kokonaisen päivän ja + siinä on vaan 140 kcal.

Pahoitteluni lyhyt ja sekava postaus. Jos totta puhutaan... haluaisin vaan itkee ja käpertyy johonkin pimeeseen nurkkaan...




Ahdistus iski. Oli pakko tulla purkaa sitä tänne, vaikka sekään ei auta.

Haluan itkeä
Itken
Ahdistaa
Haluan huutaa ja kadota
Haluan viiltää
Syvältä

Mistä tämä taas johtuu. Just kun oli parempia päiviä ni taas tää ahdistus alkaa...
Haluan kadota!

Vastauksia

Tässä postauksessa päätin sitten kertoa hieman siitä, että mistä saan motivaationi koko tähän juttuun ja paljonko oon laihtunu jne.

Saan motivaatiota siitä, kun ajattelen itseni laihana ja kauniina. Kuulen vähän väliä kommentteja siitä, että oon pyöree tai jotain vastaavaa. Okei, mulle sanotaan ne mukamas vitsillä, mutta ne lauseet on ainoastaan bensan heittämistä tuleen.
Tietysti kaikki blogit ja thinspo kuvat on sellasia jotka muistuttaa mua siitä, mitä haluan.

Toi laihtuminen onkin sitten hankalampi asia kertoa. Alotin laihduttamisen silloin kun asuin vielä kotona ja siellä omistin vaa'an jota mulla enään ei ole. Olen 168cm pitkä. Alottaessani painoin n. 55-54kg ja viimeisin mittaamani paino oli 50kg. En osaa sitten sanoa, missä nyt mennään.
Mulla on kuitenkin tapa välillä (mahdollisuuksien mukaan) mitata mun vyötärö, reidet, kädet jne, jotta pysyisin yhtään perillä siinä, missä mennään.
Ajattelin tossa ostaa seuraavasta palkasta vaa'an itselle.
Mun tavoitepainoni onkin sitten alustavasti 48kg, mutta lopullinen voisi olla n.45kg.

Tällä hetkellä mun liikkuminen sijoittuu aika lailla töihin, sillä olen usein myöhään iltaan asti töissä ja teen fyysistä työtä, jonka jälkeen olenkin tosi väsynyt päästyäni kotiin.
Viikonloppuisin sitten teenkin todella kaloripolttavia treenejä (Katon aina IPadiltani jonkinlaisia treeniohjeita).




Tänään oiskin sitten aika psykalle... saahan nähä miten menee.

Mutta sellasta tällä kertaa.
Muistakaa kertoa jos tulee postausideoita mieleen.

Suunnitelmia

Mun tosi hyvä kaveri tulee tänään pitkästä aikaa mun luo. Suunnitteilla on paljon henkistä keskustelua, mutta myös paljon naurua.

Odotan sitä, että saan edes hetkeksi syrjäyttää kaikki ajatuksen.
Laihduttamista ja kcalorimääriä en unohda

Eipä mulla nyt muuta ihmeellisempää.

Ehdottakaa millaisia postauksia haluaisitte nähdä :)

Laulua ja tanssiaskeleita

Olen iloinen.
Pitkästä aikaa olen oikeasti iloinen. Kuuntelen Birdyä ja heitän parit tanssiaskeleet.

En välitä nyt muusta maailmasta
Tyhjyys musiikin ympärillä
Minä musiikin keskellä
Laulan
Olen iloinen

En tiedä mistä tämä iloisuus tulee, mutta minä hymyilen. Aamupala meni sitensä hyvin, että söin ainoastaan 115 kcal ja tän päivän luvattu saldo on 300 kcal. Se tarkoittaa siis sitä, että saan täänään myös syödä iltapalan :).

Eilen sain kans pidettyä saldon siinä 250 kieppeillä, sillä söin ainostaan iltapalan ja päivälläkin poltin töissä vähän päälle 700 kcal.

Mutta nyt kellon onkin jo sen verran, että mun täytyy suunnata töihin :)

Katsotaan jos kerkeäisin vielä illalla tulla kirjottelemaan lisää...


Vielä vähän thinspoa

Ahdistaa

Mä tiiän, että oon läski ja ruma, mutta mä en haluais kuulla sitä koko ajan.
Eilen eräs katteli mun mahaa ja kysy, että oonko raskaana. NO EN OLE! OON VAAN FATFATFATFATFATFAT! Kysyi vielä kuulemma vitsillä, mutta suora viitaushan tuo oli siihen, että oon lihonnu helvetisti.

Viikonloppuna tulee mun tosi hyvä kaveri, mutta mua harmittaa, että en saanu näyttää sille kuinka kaunis voisin olla ja jopa laihempi kuin hän.

Ahdistaa niin paljon!

Haluaisin vaan kadota johonkin pimeään tilaan, jossa ei olisi ketään muita. Haluaisin olla näkymätön.

Ajatus lyö tyhjää. En tiiä mitä kertoisin. Kai mun täytyy vaa lähtee koneelta ja mennä tekemään kunnon läskitreeni.

Utu

Elän sumussa.
Kaikki tarvii voimaa.
Mulla ei ole sitä.

Tuntuu niin kauhean vaikealle elää, olla kaunis, laiha
Söin töissä leivän.

HYI !!!!
Läski
Ruma
Kelvoton

Aamulla söin säilykehedelmiä ja join teetä veden kera. Onneks niistä ei tullu kun sen vajaa 100 kcal, mutta se leipä !!! Siitä tuli varmaa 250kcal!!!!
Mun on pakko tehä tänää kunnon treeni, että varmasti saisin sen saastan pois!

Minkä takia mä oon niin heikko?

Väsymys

"Tuntuu etten edisty tässä laihtumisessa ollenkaan. Näen joka päivä vain siuren läskikasan peilistä.
En uskalla olla ihmisten edessä "avoimissa" vatteissa. Tälläkin hetkellä olen laivassa mekko päällä ja näen ainoastaan kuvottuneita katseita."

Toi oli tosiaan eilisen tunteet tiivistettynä, Päätin siirtää sitä dieettiä tälle päivälle, koska nyt kun oon taas töissä, niin ei ole niin paljon houkutuksia jne. Oon kyllä aivam surkea. Haluaisin vaan olla jo laiha ja kaunis.

Vihaan kattoa itseäni peilistä. Näin viime yönäkin unta siitä, kuinka olin niin laiha ja kaunis.
Mun on aivan pakko alkaa ryhdistäytyy, jos oikeasti haluan höyhenistä kevyimmäksi.

Itkuherkkyys

Oon ollu koko tän päivän tosi itkunen. Kaikki asiat ärsyttää ja vaivaa mua.

Eilinen ilta meni melko surkeesti kiitos grillauksen. (Vittu oon hyllyvä läski kasa)
Siitä syystä mä en ole tänää syöny mitään muuta kuin pari pientä karkkia.

Tänään ei onneksi ole tiedossa enään mitään syömistä tai muutenkaan ruokaa. Saanpahan tuntea nälkää, mutta sehän on vaan tunne... Eikö?

Tosiaan niin kuin sanoin, oon ollu tänää tosi itkunen ja herkkä. En ymmärrä mistä se johtuu... Jopa se, että tiputan haarukan maahan tuntuu maailmanlopulta. Eilenkin sain kuulla toisten ihmisten suruja ja vaivoja joihin mun olisi pitäny tietää vastaus. Ihan niin kuin MINÄ olisin joku kaikkitietävä professori joka saa korjatttua toisten ongelmat sormia napauttamalla.

Ajattelin alottaa huomenna dieetin jossa jokaiselle päivälle on eri kalorimäärät. Elikkä huomisesta lähtien päivieni kalorimäärät olisivat seuraavat:


1. Paasto
2. 200 kcal
3. 250 kcal
4. 300 kcal
5. 350 kcal
6. 100 kcal
7. 150 kcal
8. 500 kcal
9. Ei rajaa
10. 500 kcal

Toivottavasti onnistun tossa. Huomenna on vaan se ongelma, että meen mummulle ja se tuputtaa sitä ruokaa niin paljon, että myöhemmin ei pääse enään ovesta pihalle.
"Yök"


Tekis vaan mieli kadota