Äänetön

Haluaisin huutaa apua.
Haluaisin, että joku tulisi halaamaan mua ja ei sanoisi mitään.
Haluaisin, että mulla olisi mahdollisuus itkeä jonkun olkapäätä vasten ilman kysymyksiä.
Haluaisin onnistua.

Väsymys on aivan valtava. En jaksa tehdä yhtään mitään, mutta pakko on kohta lähtee töihin. ( Tiedän että päästän tänäänkin töissä parit kyyneleen mahdottoman väsymyksen ja surun takia.

Haluaisin päästä puhumaan psykalle, mutta en pääse vielä pitkään aikaan. Vasta kesäloman jäljeen. Psyka kyllä sano, että jos tulee huono olo ni voin lähtee terveyskeskukseen tai soittaa kriisipuhelimeen, mutta en halua. En halua, että kukaan läheinen saa tietää mun tilasta. En jaksaisi taas sitä vouhotusta ja silmätikkuna olemista.

En muista oonko koskaan kertonu tätä, mutta mulla on siis ollu masennus aikasemmin ja se on luultavasti taas uusiutunut ja mukana on tullut ahdistus.

2013 mulle tuli ensimmäisen kerran masennus ja se oli vakavaa. Kävin aluksi kuraattorilla sitten psykologilla ja sitten psykiatrilla. Sain lääkityksen ja söin niitä lääkkeitä pitkänkin aikaa kunnes sanoin, että nyt riittää.
En koskaan oo ollu osastolla (thank god) enkä kyllä aio ikinä joutuakkaan.

2015 mun masennus tuli uudestaan, mutta aavistuksen verran lievempänä, silloin sain taas lääkityksen, jota en syönyt kauaa, koska en tuntenut tarvetta.

2016 nyt sitten mun masennus on taas uusiutunut ja mukana on tullu ahdistus. Lääkärit on kyllä maininnu mahdollisesta syömishäiriöstä, mutta ei mulla mitään sellaista ole.

 Lähen nyt töihin