En tunne häpeää enkä kadu
Olen osittain ylpeä niistä
Ne kertoo mun tarinaa, mutta ainoastaan minä osaan lukea niitä, ei kukaan muu.
En tietenkään voi kieltää sitä, ettenkö haluaisi tehdä niitä lisää Mutta se olisi aivan liian suuri riski ja en halua myöskään menettää kaikkea. Se olisi niin varmaa, että mun ympärillä olevat vähäisetkin ihmiset häviäisivät, jos palaisin takaisin.
Pahoittelen sitä, että en ole laittanut tänne kunnollisia postauksia. Olen vaa ollu niin pohjalla nämä muutamat päivät ja en tiedä milloin pääsen takaisin ylös.
Olen miettinyt, olenko täysin kunnossa?
ET!
En niin, mutta välillä tunnen itteni aivan terveeksi. Ja terveellä tarkotan sitä, että ei ahdista eikä masenna. Mutta nytten taas oon jatkuvasti allapäin. Ja se mitenkä muut huomaavat sen.... Oon hiljanen ja aina kun joku kysyy mikä on niin he saavat vastaukseksi: Ei mikään, oon vaa väsyny.
Sitten on myöskin pyörinyt se ajatus päässä, että haluaisinko mä edes parantua, en mä osais elää normaalisti vai osaisinko, oonhan ollut tässä ongelmassa kauan. En tiedä. Täytyy vaan keskittyy laihduttamiseen ja tavallaan toivoa etten retkahda mun tarinan kirjoittamiseen vaikka se houkuttavalle kuulostais.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti